18.03.2007 - 17:47
Ai että mikä viikonloppu! Märkää räntää sataa taivaan täydeltä ja orastavan flunssankin ehdin jostain kehittää, mut ei haittaa kun viikonlopun muistot lämmittää mieltä. Musiikkia, siideriä, hyviä ihmisiä, lämpimiä halauksia, pusukainalointia. All I need.

Perjantaina sain vieraakseni Saaran, jonka kanssa haettiin vauhtia illanviettoon pumpista. Sen verran hyvät vauhdit saatiinkin, että löydettiin itsemme puolenyön jälkeen Bleakin keikalta ihan eturivistä! Ravun kulma osoittautui loistavaksi valinnaksi - vaikka laulu kuuluikin tosi huonosti, ja vaikka noin etureunalta huomasikin selkeästi, miten suuren osan keikasta bändi soittaa yleisön keskiosalle, nähtiin korvaukseksi lähietäisyydeltä aitiopaikoilta melkoista kitaran tiluttelua. Aika taitava soittomies se Crab.

Mut. Entäs kuulkaa. Ainahan se noilla Bliik-iik-keikoilla on mulla ollu pyärtymine lähellä :D mutta tällä kertaa koin sellaisen onnenhetken, ettei tää teini-ikäiseen fanitukseen taantuminen ihan heti helpota. Siis iik! Menossa lempibiisi [9], Caleb suuntaa kulkunsa meidän nurkkaan, kertsiä laulaen ottaa ensin Saaraa kädestä (iik) ja sitten mua (iik) ja tulee lähemmäs (iik) ja laulaa (iik) ja määki laulan (iik) ja nöpöttää söpösti mun nenää (iik) (vaikka Saaran mielestä se kyllä lähinnä ropeloi humalaisin ottein, mut mää pysyn mieluummin ihanassa onnellisessa mielikuvassani). Kuka ikinä on jotakin laulajaa tai bändiä (tai urheilijaa tai mitänytsitte) silleen järjenvastaisen idioottipäisenä fanittanut, osannee arvata miten pyärrytti. :D Ja hei kengänpohjankuvilla ja bissellä koristeltu biisilistakin saatiin kaapattua lavalta! :fani:

Take a look inside
and you will never look again

<3



Lauantai-iltana tapasin ensimmäistä kertaa isomman porukan ennalta näkemättömiä bloggaajia. Pienimuotoinen miittihän siitä syntyi, kun ihanat ystävykset Lostis ja Turisti saapuivat visiitille Turkuun ja kutsuivat meidät paikalliset treffeille Cosmiciin - turkulaisista mukaan uskaltautuivat myös Oola ja Marikki. Miten upeita tyyppejä, kauniita naisia! Siis! Kertakaikkiaan! Olen ihan otettu, kun sain tavata teidät kaikki. Ilta vain loppui osaltani kesken, kun heppulassa odotti pari miekkosta. ;)

Oolan kanssa otettiin jo puheeksi suunnitellumman Turku-blogimiitin järjestäminen - eikä saa jäädä pelkäksi puheeksi! Keväämmällä siis luvassa iloluontoista tapaamista, alkakaahan jo kerätä rohkeutta ihmiset! :)

Loppusunnuntain ohjelmassa teen juontia, gradun vääntöä ja vaalivalvojaisia. Olen tyytyväinen, kun äänestin hyvistä ehdokkaista sitä parasta - illalla jännätään, kuinka käy!
Marikki www
18.03.2007 - 17:54
Oli tosiaan kiva tavata. Toivottavasti saadaan paljon porukkaa seuraavaan miittiin.
Saara www
18.03.2007 - 22:14
Pysyn kannassani! :D Ihan paras kuvaus tuosta fanituksensupertiivistymähetkestä, en pysty laittamaan enää paremmaksi.

Aion kyllä nyt jatkaa pumppailua, kun kerran vauhtiin pääsin... Mahtihartiat kesäksi niillä mäkriis-rais-liikkeillä!
Duussi
19.03.2007 - 08:14
Marikki - joo, toivottavasti saadaan väki liikkeelle! :) Tuli paljon turkulaisbloggaajia mieleen heti kun olin Cosmicista lähtenyt, onhan noita.. ja tietysti muukalaisetkin on tervetulleet. Katsotaanpa jos jo tuolla huhtikuussa ehtis nähdä!

Saara - iik! :D Hyvää pumppailua, sitte on kesällä hartiat vankat kuin melojalla. Tai uimarilla, niillä on hienot hartiat. :)
misa
19.03.2007 - 12:06
Iik :D Mahtoi olla hieno hetki, oli sitten nöpöttämistä tai ropeloimista :)
Duussi
19.03.2007 - 15:15
Misa - totisesti, iik! :D Tommoset nenä-kosketukset (samoin kuin pusut otsalle) on mun mielestä niin hellusia, että iik. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Duussi
Sivut
Kelaa sitä!
Onnea jokainen päivä
vaikka tuskaa puolillansa
onnea kaikki eletty
vaikka se polttaisi tulena.

sanoi Matti Rossi
Pupujen halailua
Duussin kamula