No siis ei muuten mutku tänään tulee Unelmien poikamiestyttö ja Unelmakämppä.
Unelmaa ei varsinaisesti ole tuon proseminaarin kanssa ährääminen. Tälle mun viimetinkailulle on kyllä olemassa ihan oikea selityskin. Että miksi tenttiinluku jää aina viimeisille illoille, miksi esseitä ei voi alkaa hahmotella heti kun aihe on tiedossa ja miksi proseminaarityön kirjoittamisen aloittamisen harkitseminen alkaa vasta kolmea viikkoa ennen deadlinea. Siksi, että silloin mahdollinen epäonnistuminen ei tunnu niin suurelta pettymykseltä. Jos on uhrannut työlle aikaa useampia viikkoja, pitäisi lopputuloksenkin olla sen näköinen ja arvosanan vähintään neljä. Jos taas kyhää jotain kasaan vain muutamissa päivissä, lopputuloksen ei voi odottaakaan olevan täydellinen, joten kakkoseen tai kolmoseen ei ole ollenkaan pettynyt, päinvastoin.
Kai tämäkin omanlaistaan itsensä alittamista on. Joka tapauksessa sellainen ajatusmalli, joka on saatava kytkettyä gradun osalta pois. Pitkäjänteiseen työskentelyyn tiedän toki pystyväni, mutta se, että voisin kokea onnistuneeni vaikka arvosana olisikin heikompi - vaikeaa kaikkien niiden asialle uhrattujen kuukausien jälkeen.
Terv. nimim. One day my perfectionism will kill me
Unelmaa ei varsinaisesti ole tuon proseminaarin kanssa ährääminen. Tälle mun viimetinkailulle on kyllä olemassa ihan oikea selityskin. Että miksi tenttiinluku jää aina viimeisille illoille, miksi esseitä ei voi alkaa hahmotella heti kun aihe on tiedossa ja miksi proseminaarityön kirjoittamisen aloittamisen harkitseminen alkaa vasta kolmea viikkoa ennen deadlinea. Siksi, että silloin mahdollinen epäonnistuminen ei tunnu niin suurelta pettymykseltä. Jos on uhrannut työlle aikaa useampia viikkoja, pitäisi lopputuloksenkin olla sen näköinen ja arvosanan vähintään neljä. Jos taas kyhää jotain kasaan vain muutamissa päivissä, lopputuloksen ei voi odottaakaan olevan täydellinen, joten kakkoseen tai kolmoseen ei ole ollenkaan pettynyt, päinvastoin.
Kai tämäkin omanlaistaan itsensä alittamista on. Joka tapauksessa sellainen ajatusmalli, joka on saatava kytkettyä gradun osalta pois. Pitkäjänteiseen työskentelyyn tiedän toki pystyväni, mutta se, että voisin kokea onnistuneeni vaikka arvosana olisikin heikompi - vaikeaa kaikkien niiden asialle uhrattujen kuukausien jälkeen.
Terv. nimim. One day my perfectionism will kill me
Perfektionismista puheen ollen - Uma on aika perfect. Eilen oli Uma-lauantai: aamupäivällä katsottiin surkea Batman&Robin, jossa Uma huumasi Poison Ivyna, illalla vuorossa oli loistava Kill Bill 2. Tarantino ei ole toistaiseksi tehnyt mitään, mistä en olisi ollut läkähdyttävän innoissani. Huomista CSI-spessua odotellessa!
Ulkona näyttää kirkkaan aurinkoiselta ja kauniilta, kun katsoo täältä ikkunan takaa. Mutta kun sinne menee, alkaakin hemmetillinen lumipyry ja tuuli meinaa kaataa kumoon ellei ehdi liukastua sitä ennen. Niin että en lähde kävelylle vaikka mieli tekis.
Mieli tekis myös jätskiä - ohoo, ostin testingiin päivän herkkupalaksi uuden Pepe-tuutin! Lakuu! Kolmesataanelkyt kilokalorii!
Päivän hyvän työn teinkin tänään jo heti aamupäivällä. Heppulasta kotiin tullessa törmäsin käytävässä naapurintädin ihanaan lehmäkuosilla päällystettyyn kissaan, jonka turkki on pehmein mitä olen ikinä silittänyt. Kissalla on tapana käydä emäntänsä kanssa päiväkävelyllä pitkin tuota rappukäytävää, joten oletin tädin olevan jossain lähettyvillä ja hetken kissaa paijattuani tulin kotiin. Kun hentoinen maukuna ei vielä muutaman minuutin päästä ollutkaan käytävässä hiljennyt, soitin naapurin ovikelloa josko kissaparka pääsisi kotiinsa (ja jos ei, ottaisin sen hetkeksi mun luo, on se ennenkin täällä piipahdellut). Täti kuitenkin avasi oven ja oli selvästi pöllämystynyt, että kissa oli ehtinyt huomaamatta livahtaa ovesta. Kissa pääsi kotiin ja täti selvisi säikähdyksestään, loppu hyvin kaikki hyvin. Juuri tuo täti oli isille taannoin kehunut, miten kiva naapuri olen - pisteet eikun nousee! :D
Oishan semmonen kissa kyllä aika kiva kaveri täällä. Purrr.
Ulkona näyttää kirkkaan aurinkoiselta ja kauniilta, kun katsoo täältä ikkunan takaa. Mutta kun sinne menee, alkaakin hemmetillinen lumipyry ja tuuli meinaa kaataa kumoon ellei ehdi liukastua sitä ennen. Niin että en lähde kävelylle vaikka mieli tekis.
Mieli tekis myös jätskiä - ohoo, ostin testingiin päivän herkkupalaksi uuden Pepe-tuutin! Lakuu! Kolmesataanelkyt kilokalorii!
Päivän hyvän työn teinkin tänään jo heti aamupäivällä. Heppulasta kotiin tullessa törmäsin käytävässä naapurintädin ihanaan lehmäkuosilla päällystettyyn kissaan, jonka turkki on pehmein mitä olen ikinä silittänyt. Kissalla on tapana käydä emäntänsä kanssa päiväkävelyllä pitkin tuota rappukäytävää, joten oletin tädin olevan jossain lähettyvillä ja hetken kissaa paijattuani tulin kotiin. Kun hentoinen maukuna ei vielä muutaman minuutin päästä ollutkaan käytävässä hiljennyt, soitin naapurin ovikelloa josko kissaparka pääsisi kotiinsa (ja jos ei, ottaisin sen hetkeksi mun luo, on se ennenkin täällä piipahdellut). Täti kuitenkin avasi oven ja oli selvästi pöllämystynyt, että kissa oli ehtinyt huomaamatta livahtaa ovesta. Kissa pääsi kotiin ja täti selvisi säikähdyksestään, loppu hyvin kaikki hyvin. Juuri tuo täti oli isille taannoin kehunut, miten kiva naapuri olen - pisteet eikun nousee! :D
Oishan semmonen kissa kyllä aika kiva kaveri täällä. Purrr.
