Soitin aikaisin töihin, etten tule tänään enkä huomenna, kun sain jatkoa saikulleni. M kiljui korvaan, että olitpas ajattelematon mikset soittanut jo eilen meillä on täällä paniikkikiire! Niin, miksen soittanut jo eilen? Siksen, että olisin soittanut kesken päivää, jolloin M olisi ollut huitelemassa pisin hotellia puuhissaan, eikä olisi ollut mitään takeita, että olisi muistanut ilmoitukseni kahta sekuntia luurin sulkemisen jälkeen. Aamulla soittaminen taas takaa sen, että puhelimeen vastataan rauhassa valvomossa ja näin ollen viesti menee perille. Toivoin lisäksi, että olisi voitu puhua samalla hetki ensi viikon työvuoroista. Ei kylläkään voitu.

Pieleen meni! Firma kaatuu ny.

Ikävä aloittaa aamu näin syyllisellä ololla. Ja kun sen olisi hyvin voinut vähän epäitsekkäämmällä toiminnalla välttää. Ajattelemattomuus on se piirre muissa ihmisissä, mikä mua ärsyttää ehkä eniten - entäpä sitten, kun itse olen ajattelematon. Ei ärsytä vaan raivostuttaa.

Haluaisin niin kovin saada sen käännösduunin. Mikähän olisi asiallinen hetki kysyä palautetta? Lupasivat ottaa yhteyttä, kun ovat ehtineet tarkastaa testikäännökseni - kohta on mennyt kaksi työviikkoa, eikä ole mitään kuulunut. Alanko käydä kärsimättömäksi ihan liian nopeasti?

Muilla sentään menee töissä hyvin. Heppu oli saanut positiivista palautetta, isi oli vetänyt Kom-teatterin keikallaan viisi encorea ja äiti aloittaa ensi viikolla Sammakossa. Kunpa vaan mullakin olisi jo pian jotain iloisia työuutisia!