Eikä nyt pitäis vielä edes olla PMS-päivät! Midä vidduu! Niin oon tiukilla että ärhh murhh hermot menee ihan just!

ÄRRRRRRR!

Siihen asti meni tämä päivä ihan hyvin, kunnes pääsin duunista. (Siis tämähän jo itsessään sotii kaikkia maailman lakeja vastaan - että töissä on mukavaa ja muu päivä menee poskelleen! Ei näin!) Well, pumpissa ärsytti se kun väänsin kiukulla ihan samoilla painoilla kuin yleensäkin mutta aa) ei tullut tiukasta poltetuntumasta huolimatta kunnon hiki ennen kuin vasta ojentaja-kickbackeissa jossain tunnin puolivälissä ja bee) vieressä oli se yks supertimmi jumppatyttölö joka paineli menemään isoilla painoilla niin että se tekeminen vielä oli rautalastista huolimatta hyvän näköistäkin. No niin sitä pitää.

ÄRRRRRRR!

Ennen kuin päästiin vanhempien kanssa sinne Trattoria Romanaan asti, oli nälkä ehtinyt kasvaa päällimmäiseksi tuntemukseksi ja olin kertakaikkiaan ärsyyntynyt kertakaikkiaan kaikkeen - siihen asti kunnes sain eteeni ison alkupala-annoksen ilmakuivattua kinkkua ja hunajamelonia. Vaan sielläpä innostuttiin ruoan ohessa juomaan sen verran valkkaria, että tuohtuneena työasioita tilittävän isin äänen- voimakkuus kohosi huomaamatta suotavan desibelitason yläpuolelle ja äiti otti isin sanomiset ihan kummallisesti itseensä silmiään muljautellen. Ai että miten ärsytti! Ja sekin ärsytti, että taas söin liikaa. Olo on siis pullea ja ärsyyntynyt! Parasta!

ÄRRRRRRR!

Ja nyt juuri tällä hetkellä ärsyttää se, että kaiken tämän kokemani ärsytyksen määrän jälkeen ehdin jo toivoa (no, koko päivän jo toivoin) loppuillaksi rauhallista ärsytyksenpoisto-oleilua hepun kainalossa, mutta tuo kainalon omistaja onkin paraikaa liesussa nimeltä kalja. Ei sillä etteikö sais olla, mutta miten mä muka saan tän ärsytyksen pois nyt yksin ilman pusuja! En mitenkään niin!

ÄRRRRRRR!

Luukutan Bleakkia (jonka haastattelua en siis tietenkään nähnyt tänään Listassa, mikä ärsyttää sekin) ja haaveilen lähteväni reissuun keikalle Tavastialle 7.6. Olis huippujen huippu.

Tulis jo kello puoli yksitoista = Sinkkis. Ei jaksais nyt vaan olla ja ärsyyntyä.