Ihan mieletön boogie jäi päälle! Kotona olen biisejä kuullut ja aatetta hengittänyt lapsesta saakka, aika luonnollisesti kuitenkin pysytellen etäämmällä aktiivisesta vaikuttamisesta kuin vanhempani kavereineen - aika oli niiden nuoruudessa niin kovin erilainen tuon nuorison poliittisen voiman osalta. Paljon olen isiltä ja äidiltä kuullut juttuja niiltä ajoilta, mutta tämä avasi kuvaa taas hiukan lisää. On niillä ollu kyllä menot ja meiningit silloin! Aatteen palo ja laulun lahja! Vaikka olihan elokuvassa mullekin toki vieraampia lauluja (kuten On jotain mikä yhdistää, upea Agit Propin euroviisuveto vuodelta 1975, säv. Otto Donner - san. Pentti Saaritsa) ja myös vieraita kasvoja - olisin kaivannut muutaman haastateltavan kohdalle nimitietoja, mutta käsittääkseni ohjaaja ei elokuvamaisuuden nimissä ollut halunnut sellaisia käyttää. Perusteltu valinta.

Ja tietysti, tietysti olin superylpeä isistä jonka preppasin tuohon suoritukseensa (kuva & otsikko). :D Yhdessä treenatut stemmat soi ääniraidalla Monna Kamun kanssa puhtaasti ja kauniisti, ja haastattelumatskussa (kuvattu kotikotona, miten hassua!) isi oli muiden haastateltavien tavoin niin oma itsensä, kotivillasukkainen möhelö mutta asiaansa keskittynyt. Ja voi, miten kummitätikin on ollut nuorena niin kaunis! Huikeita mustavalkoisia lauluvalokuvia sieltä 70-luvulta. Vau.

Nuoruustango on sykähdyttänyt (ja, ylläripylläri, itkettänyt) suurinpiirtein siitä asti, kun tajusin miltä se sellainen paljonpuhuttu rakkaus saattaisi tuntua, ja varsinkin siitä asti, kun tajusin että nuoruus on tässä ja nyt, ja vielä enemmän siitä asti, kun tajusin että se nuoruuden viattomin ja sinisilmäisin aika on jo auttamatta ohitse. Nyt sai tuo kaunis kappale (säv. Kaj Chydenius, san. Anu Kaipainen) ihan uutta näkökulmaa Kiti Neuvosen vanhainkodissa esittämän tulkinnan myötä. Oi nuoruus, oi vanhuus, oi elämä.