On ollut viime päivinä usein se sellainen kummallinen olo. Se, joka kouraisee jostain tuolta rinta-alasta, ei samalla tavalla sydämen tienoilta kuin vaikkapa säikähtäessä.. sellainen pehmeämpi, aaltomaisesti lähestyvä tuntemus. Ikään kuin kipu, mutta jotenkin hyvänlaatuinen. Ensimmäisen kerran muistan sellaisen kokeneeni ihan pentuna tarhassa kerran päiväunille mennessä, siitä päättelin myöhemmin että tuntemus saattaisi liittyä koti-ikävään - mutta nykyään se saattaa iskeä omien vanhempienkin seurassa. Ja ihan milloin tahansa. Aina äkki- arvaamatta. Mutta yleisesti ottaen vain melko rauhallisissa tilanteissa, ainakin sellaisissa joissa itse olen rauhallinen. Tiedättekö sen tunteen? Olen nyt päätynyt siihen lopputulemaan, että sen on liityttävä jollain lailla hetkelliseen vahvaan elossa olon ja ymmyrkäisenä odottavan elämänjanon kokemiseen. Kastamme tämän omituisuuden kantamaan nimeä Duussin elämäinen tunne. :)

Ilmassa siis siitepölyn (truuuut niiiisk) lisäksi myös annos elämäisyyttä! Onneksi säätietäjät lupaavat viikonloppua kohden pari sadepisaraistakin, eipä harmita niin kovin olla töissä siivoamassa - nyt kun sain nauttia näistä aurinkoisista päivistä vapaalla jalalla lipottimissa lipsutellen. :)

Elämäistä, aurinkoista keskiviikkoiltaa!