caipiroska.gif

Tänä viikonloppuna Helsingissä olen:

  • pitänyt pitkästä aikaa maailman parhaan "Liina on kaunista (ja vaalean- punaista)" -kerhon kokouksen
  • käynyt pullateellä sympaattisella Merimelojien majalla, jossa santsikuppi ei maksa mitään vaan talo antaa juojalle siitä hyvästä 5-senttisen (niin juuri!)
  • juhlinut rakkaan ystävän valmistujaisia pitkän illan (pilkkuun asti hihuu!) sellaisissa baareissa, joissa ei muunlaisessa tilanteessa kenties tulisi käytyäkään, mutta joissa nyt oli juuri siksi mielenkiintoista pistäytyä
  • saanut kivoista valmistujaisista intopotkaisun valmistuttaa itsenikin pian, määki haluun pitää isot bileet kivassa paikassa jehei!
  • pelännyt vaikuttavani muun juhlaseurueen silmissä tympeältä turkulaiselta istuessani suurimman osan iltaa aika hissuna ajatuksissani (edellisen yön unia kun verottivat hepun kanssa käydyt tarpeelliset YT-neuvottelut, jotka plus-merkkisestä lopputulemastaan huolimatta jatkoivat mielessä pyörintää ja heijastuivat siten juhlafiilikseenkin)
  • kokenut tyhnää ulkopuolisuuden tunnetta muiden rampatessa joka välissä pihalla röökillä (no sen siitä saa kun ei polta, ei pääse piireihin ja sitä elää elämänsä loppuun asti terveenä mutta niin kovin yksinäisenä nyhyyh)
  • hiukan edellistenkin seurauksena ikävöinyt heppua viereen juomaan kaljaa ja murahtelemaan pussailupyynnöille :)
  • nähnyt niin kauniita nuoria trendikkäitä helsinkiläisiä, että jos ei paremmin tietäisi niin voisi epäillä tekemällä tehdyiksi
  • nähnyt myös kolme viikkoa vanhan kurttuisen punaisen vauvan, kaunis nuori helsinkiläinen hänkin
  • käyttänyt rahaa aivan liian huolettomasti = edessä Duussin ultimate nuukuusviikko
  • päässyt vihdoin testaamaan monien kehuman kebabberian ja selviytynyt pitakebabin syönnistä ilman sotkuista rintamusta (kerrankin!)
  • juonut herkkujen herkkua caipiroskaa (kuvassa) (eli ryystänyt lasista pillillä aimo annoksen sokeria kruntsh ryysh)
  • kävellyt ystävän kanssa elämän asioista höpöttäen läpi aamuvaloisan kauniin Helsingin - ja ollut ratkaisuun tyytyväinen niin taksirahansäästö-, liikunta- kuin krapulanvälttämispoliittiseltakin kannalta
  • kierrellyt Kaisaniemessä Maailma kylässä -festareilla, maistellut intialaista ruokaa ja muljautellut silmiä äitin ihastuskertomuksille
  • ottanut sopivan pehmeän laskun Turkuun paluuseen, kun referaattikirjan alleviivaamisen sijaan kotimatka junassa meni mukavasti kamunkamun kanssa ravintolavaunussa teetä juoden ja höpötellen
Olo on nuutunut, turpea ja tanakka, kroppa oikein huutaa treeniä ja terveellistä ruokaa! Paitsi huomenna lupasin mennä istumaan vähän iltaa jo lomalla olevan kamun kanssa - omalla kohdalla on edessä vielä viisi tiukkaa työpäivää, kunnes lauantaina alkaa se kahden viikon odotettu kesäloma! Juhuu!

Vaan nyt koitan lähteä näkemään kauniita unia. Pirteää viikon alkua toivotan sekä itselleni että teille muille! :)