DBTL-viikonloppu takana, paljon kaikkee kivaa ja aikalailla tarpeeksi myös syvien ikävänsorttisten tuntemusten selaamista pakon edessä, kirjoitamme taas pienellä niin ettei täällä oikeesti mitään lue. :) Keikkoja ei tullut sittenkään katsottua ehkä aivan koko rahan edestä, mutta nappivetoja nekin muutamat. Viikate ei perjantai-iltana vetänyt isoa telttaa kovinkaan täyteen, mutta hyvä boogie oli kuten aina. Rumpalin kalaonnea kehui koko alakuloinen katsomo. Simo sulla menee tosi hyvin! :D

Lauantai-illan Apulannan keikka sen sijaan oli yksi hikisimmistä ikinä. Lopputulos: lavan etureunassa kaksi litimärkää mutta onnellista naista! :) Kyllä vaan pystyy tuo orkesteri vetämään sellaisen puolitoistatuntisen hittiputken, että on siinä näillä meidän avuttomilla kajalpoikabändeillä tavoittelemista. Ja hittien väliin muutama lyhykäinen punkinräimähdys takavuosilta. Dee Bee Dee Bee älä mee älä mee, DBTL älä mee älä mee! Hiukan kyllä pisti jo rassaamaankin se Tursu-ymppäys joka biisiin (Turusta Kaarinaan on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään) mutta suotakoon nyt moinen yliampuvuus anteeksi, kun muuten olivat herrat niin hyvällä yleisönviihdytystuulella. Ja juma miten rankasti toimii livenä ne muutama bassomarssibiisi - Hiekka, Vasten mun kasvojani, Pahempi toistaan! Radiossa tahtovat hukkua muun hittirokin sekaan, livenä on rytmijyskytykset kohillaan. Via Dolorosan kertsin renkutus oli mahtavalle keikalle arvoisensa päätös. :D

Mutta tiedättekö kun joskus niin toivois, että vois vaan pyyhkiä pois menneisyyden ennen meitä. Ei tietenkään oikeesti (mitä tässä itse kukin muka olis ilman omaa menneisyyttään) mutta kun silti joskus toivois että vois vaan. On ihan hippasen vaikea ymmärtää itseään, kun omalta kohdaltaan tietää oikein hyvin ettei millään muotoa haikaile entisten ihastustensa tai rakastustensa perään, mutta silti jostain syystä ihan helposti olettaa toisen niin tekevän. Vaan sepäs siinä onkin, etku ollaan tekemisissä vain toisen osapuolen olleiden ja menneiden kanssa, vaikkakin ystävinä, tietysti vain ystävinä. Vaikka on tässä toki molemminkin puolin jouduttu näitä entisen elämän asioita käsittelemään, niinhän varmasti jokaisessa teini-iän jälkeen alkaneessa suhteessa.

Mutta. Mistähän helvetinonkalosta se ainainen epävarmuus siinä niinku edes pääsee tulemaan? Mähän kuitenkin olen se, joka tulee viereen yöksi, jota otetaan kädestä leffaa katsottaessa, jolle ärähdetään aamulla ennen voileipätarvikkeiden ehtimistä takaisin jääkaappiin, jonka mukaantulosta sunnuntaikahveille isoäiti ilahtuu. En mä halua olla sellainen ämmätyttöystävä, jolle toinen ei melkein uskalla kertoa tavallisista menemisistään naispaholaisellisen kilahtamisen pelossa. Eniten perseestä.

Hyvinpä silti osuikin kohdalle niihin hetkiin kirjoitus baarin tyttöjenvessasta - you do hate others when you are not satisfied yourself. Itse kyllä lisäisin tuohon satisfiedin ja yourselfin väliin vielä sanan with. Tuo hate nyt ei tietenkään ole oikea sana tässä kohtaa eikä mun kohdalle noin yleensäkään, ketään en varmaan vielä tämän elämäni aikana ole joutunut vihaamaan. Mutkuitenki. Että joku voikin aina vaan saada oman olon niin epävarmaksi. Ja että ongelman lähde tietysti sijaitsee enimmäkseen omassa päässä, senhän sanoo järkikin. Että näkee piruja sielläkin, missä niitä ei todellisuudessa ole. Vie ihan naurettavia määriä energiaa sellainen.

Vaikkei siis tietenkään koko ilta ollut vain sitä Smile like you mean it -osastoa, kun mullahan oli Ihan Oikeasti Hauskaa siinä isossa porukassa. Naurua ja höpöhöpöä ja siideriä ja Dynamossa vedettiin hepun kanssa uusintaotos Ruisrockin Phoenix-tansseista. Oli huomattavasti enemmän helppo kuin hankala olla - toisinkin päin on joskus ollut.

Noin! Taas on purettu sydäntä eikä tossa oikeesti lukenu mitään! :D

Koinpahan nyt silti tarpeen pukea noita ajatuksiani sanojen muotoon, vaikka asia halki jo puhuttiinkin siinä kaupunkifestivaali-illassa. Paettiin lopulta tuota omaa pientä parisuhdekeskusteluamme telttaan illan viimeiselle keikalle - Martti Servo & Napander! Silkkaa spektaakkelia! Hittiputki vähintäänkin Apulannan tasoinen! Täysi teltallinen hurmioitunutta Martti-kansaa! Ei siinä voinut muuta kuin hymyillä ja laulaa mukana, vispata käsiä ja ottaa typerän näköisiä tanssiaskelia! :D