Skudaa! Hengissä täällä ollaan, vaikken olekaan blogiani ehtinyt päivittää saatika lukea teidän muiden kuulumisia. Ikävä kyllä tämä pimentoinen tilani ei ihan heti näytä helpotuksen merkkejä - samaa Oikean Elämän kiireisyyden ongelmaa täällä havaittavissa kuin Herkkulassa. Oikea Elämä on kylläkin juuri nyt niin iloista, että suotakoon sille kaikki aika! :) Töissä saan hämmentävän kivoja kehuja ideoistani ja ahkeruudestani, tanssitunnilla yritän otsa kurtussa saada hilattua kintun päässä killuvaa uutta balettitossua korkeuksiin, hepunkin kanssa olen ehtinyt hupsutella.

Viikonloppumatkakin sujui paremmin kuin hyvin! Tuoreeltaan remontoitu hulppea hotellihuone (ihanat turkoosit seinät!) inspiroi sopivasti pieneen romantisteluunkin. ;) Ja hiih, ei lopulta jouduttukaan maksamaan majoituksesta edes sitä 25 euroa - hotellilaskuksi siis tuli kahdesta yönälkään tuhotusta pienestä Pringles-purkista kokonaista 4€. :D

Itse matkan päätarkoitus jätettäköön nyt tässä kertomatta, mutta reissu oli kaikin puolin onnistunut niiltäkin osin. Lisäksi näin läjän vanhoja kamuja, halasin paljon ja nauroin vielä enemmän, sykähdyin kyyneliin asti, keikuttelin hymyillen täydellä tanssilattialla. Unohtumattomia tilanteita, iloisia muistoja, kauniita ihmisiä sisältä ja ulkoa! Ja mikä ehkä ihaninta - matkan kaikkein tärkeimmällä hetkellä heppu piti koko ajan kädestä kiinni. Syrän.

Näin ne vuodet vierii, luki tekstiviestissä. No niin totisesti tekevät! Paitsi että tuo yhtä aikaa niin ihmeellinen ja kuitenkin niin luonnollinen ajan kulku nousi esiin viikonlopun tapahtumien myötä, myös muistellessa tasan vuoden takaista aikaa. Päivälleen vuosi sitten nimittäin vietin toista päivääni Napolissa! En pysty tajuu että siitä on jo niin kauan, vasta äskenhän mä siellä olin! Tähän kuluneeseen vuoteen on toki ehtinyt mahtua vaikka mitä.. mutta silti. Mihin ehti vuosi mennä? Mihin häh?

Seuraneidiksi ryhdyn vielä tänä iltana, kun kohta lähden äitilään hakemaan yhtä murua: Seela tulee mulle hoitoon viikoksi! Tarkoittaa raivostuttavaa karvanlähtöä, kurjan hajuista kisulinpisulia ja kompastelua päättömänä kaahaavaan harmaaseen palloon, mutta myös sylittelyä ja silittelyä ja pusittelua ja kehräystä. Kiskis!