Karkkipäivä! Tänäänkin!

On tässä ehtinyt tulla tavaksi kipaista aamulla yliopiston viereisen kaupan kautta töihin, hakea evästä, parhaina päivinä taivaallinen savukalariisisalaatti lounaaksi mukaan. Huono tapa, kun mukaan saattaa hetken mielijohteesta tarttua munkkelo (joko olen hehkuttanut, että hillomunkin saa kymmenellä sentillä aamuseiskan ja ysin välillä!) tai karkkipussi. Kuten nyt tänäänkin pussillinen Daim-rakeita, jonka hotkaisin vahingossa heti aamupäivällä. Itketti vähän sen jälkeen (545 kcal).

Kotona iltapäivällä selasin läpi tänään tulleen Yhteishyvä-lehden. Silmiin osui testi otsikolla Syötkö hyvin? Lapsille tarkoitettu testi, mutta aikuisillekin annettiin lupa vastata. Perusjuttuja säännöllisestä ruokailurytmistä, täysjyväleivästä, aamiaisen tärkeydestä, kasviksista. Mutta sitten ne herkutteluvinkit, voi perkele.

Ei herkkujakaan silti tarvitse kokonaan pois jättää. Voit viettää karkkipäivän tapaan herkkupäivää kerran viikossa tai vaikka pari kertaa kuukaudessa.

PARI KERTAA KUUKAUDESSA?

Hedelmäenergia riittää sitä paitsi pidempään kuin karkkienergia. Ja kun popsii marjoja välipalaksi, karkkia ei tee edes mieli.

KARKKIA EI TEE EDES MIELI?

Missä maailmassa nää ihmiset oikein elää?

Julmaa. En ikinä pystyisi noita vinkkejä noudattamaan. Vaikka hepun kanssa on kyllä kiva syödä vadelmia. :)

Ja niin - otsikko viittaa tietenkin Ashin ihanaan biisiin, katso hupityylikäs video! :) Tuttu jousisatsi-sämpläys on tietysti vähintäänkin yhtä ihanasta Make it easy on yourselfista. Ja kaikkeist ihanin Tim Wheeler kun laulaa että don't you know it's alright to be alone, you can make it on your own.. niin onhan se usein huonoina hetkinä ollut tuohon lohdutukseen uskottava. :)

Mut ilman karkkia ei kyllä oo alright!