Taas on koittanut se aika kuusta, kun alavatsassa pidetään veitsenvääntöbileitä. Viime viikon NYT-liitteessä joku kuvaili tuota kipua aika hyvin: samanlainen tuntu kuin rutistaisi kunnon vatsalihasliikkeitä. Niinku yhtäjaksoisesti pari vuorokautta. Hepun mielestä vatsalihasliikkeet tuntuu kivalta, mun mielestä kuukausikivut ei tunnu kovin kivalta.

Se aika kuusta tarkoittaa myös pieniä kivoja aggressiokohtauksia, joista yllätyn itsekin aina iloisesti (kauhistumiseen asti). Tänäänkin esimerkiksi teki vähän mieli ajaa fillarilla edessä kävelleen piukkapyllyisen lastenvaunuja työntävän naisen yli. Ei kukaan vastasynnyttänyt voi niin timmissä kunnossa olla. Niettä jos ootte just synnyttäny ja silti ihan sairaan tikissä ni pysykää kaukana.

Tosin heti piukkapyllynaisen ja vaunujen ohi päästyäni (sain siis hillittyä itseni - ei nuo kohtaukset ikinä toimintaan asti ehdi, päässä vaan sauhuttaa) iski hellytys- kohtaus kun vauvelot on niin pikkumikkuisia ja äitiys niin valtavan hieno asia. Ai mikä heilumieli?

Niin ja nyt mulla on molemmat polvet ihan kaputt. Ja leivän päälle on vaan pahoja suolakurkkuja. Vali & vali. Vaikka kyllähän mä ansaitsenkin rangaistuksen noista kamalista aggre-ajatuksistani.

Mutta kohta otan lisää särkylääkettä (alan muuten harkita myös lääkärillä käyntiä) ja meen peiton alle ja näen kauniita unia aamuun asti ja sit on viikonloppu. Hyvää yötä. :)