Nyt olis tarvetta niille matikantunneilla opituille yhtälökaavoille. Tai epäyhtälökaavoille. Tai mitä ne oli. Olis nimittäin ratkottavana sellainen yhtälö, jossa tekijöinä on työaika, balettitunti, gradu ja mielenrauha. Näistä viimeinen on järkkymässä edellisten yhteisvaikutuksesta, huono yhtälö siis. Että saiskohan sen jotenkin kiepautettua niin että tulos olis positiivisen puolella kuitenkin?
Yhtälön solmukohta syntyy nääs siitä, että iltaseitsemältä tai -kahdeksalta alkava balettitunti katkaisee illan juuri siitä huonoimmalta kohdalta. Olen mahdottoman huono saamaan aikaiseksi yhtään mitään, jos tiedän että jonkin ajan päästä on edessä jokin meno tai velvollisuus; katson vain kelloa enkä saa mistään otetta odottaessa. (Ei tarvinne erikseen selvittää, että iltavuorotyöt eivät ole mua varten, been there, gone crazy.)
Kun en kert noita yhtälökaavoja enää muista, en keksi muuta ratkaisua kuin sinnitellä maanantaisin ja keskiviikkoisin yliopistolla töiden ja gradun parissa iltaan asti ja lähteä sieltä suoraan balettiin. Kuten tänään jo teinkin. Kuten moni tekee varmasti joka päivä, joten mitäpä tässä nurisemaan. Pitkä päivä on kuitenkin sen mielenrauhatavoitteen kannalta parempi vaihtoehto kuin se, että tulisin välillä kotiin tekemään en mitään ja ahdistumaan minuuttien kulusta.
Pituudestaan huolimatta päivä oli tänään ihan hyvä. Sain pari opiskelijaa paremmalle tuulelle (toisten rauhoittelu onnistuu yllättävän helposti siihen nähden, millaista paniikkia itselle välillä pukkaa - tai ehkä juuri siksi?) ja puhuin pitkät pätkät puhelimessa kahden kamun kanssa (voitin kerrankin juuri oikeaksi hetkeksi puhelimeenvastaamispelkoni, kyllä kannatti, ihana kuulla kauas matkustaneen ystävän ääntä pitkästä aikaa). Apropoo, äiti on kuulemma ollut musta huolissaan, että onko mulla ystäviä kun päivät istun vaan yksin työhuoneessani ja illat tanssin tai jumppaan ja viikonloput elbailen hepun kanssa. Eipä mulla täällä tosiaan Ystäviä juuri olekaan, kaik asuu muual. Enkä niitä täällä oleviakaan ehdi nähdä niin usein kuin olis kiva - ylihuomiseksi on onneksi taas sovittu virkanaisten italialainen lounastreffi. :)
Hihih. Tänään koin Herkkulassa näköharhan, joka paljasti ilmoille sisimpäni huudon: jätskii, jätskii! Ja kas, kukapa se sieltä jäätelökaukalosta löytyikään, ellei ystävämme kuki dou! Juuri parahiksi, kun sain syötyä alta pois viikonloppuna leipomani suklaamyslikeksit. :D Ja kas, kukapa se sieltä jogurttihyllystä löytyikään, ellei uusi ystävämme piparkakkujogurtti! Vähästä on tämä lapsi kuulkaa onnellinen! :D
Otsikkoon viitaten - tekis mieli joku päivä käydä lastenkirjastossa lainaamassa pino Neiti etsiviä. Vähän vastapainoa noille hikisille graduartikkeleille. Jos vaikka näkis jotain jännempiä uniakin.. nyt lähden nukkumaille katsomaan taulukoiden ja ruututekstien rivijaottelujen kuvia. Hyvää yötä!
Yhtälön solmukohta syntyy nääs siitä, että iltaseitsemältä tai -kahdeksalta alkava balettitunti katkaisee illan juuri siitä huonoimmalta kohdalta. Olen mahdottoman huono saamaan aikaiseksi yhtään mitään, jos tiedän että jonkin ajan päästä on edessä jokin meno tai velvollisuus; katson vain kelloa enkä saa mistään otetta odottaessa. (Ei tarvinne erikseen selvittää, että iltavuorotyöt eivät ole mua varten, been there, gone crazy.)
Kun en kert noita yhtälökaavoja enää muista, en keksi muuta ratkaisua kuin sinnitellä maanantaisin ja keskiviikkoisin yliopistolla töiden ja gradun parissa iltaan asti ja lähteä sieltä suoraan balettiin. Kuten tänään jo teinkin. Kuten moni tekee varmasti joka päivä, joten mitäpä tässä nurisemaan. Pitkä päivä on kuitenkin sen mielenrauhatavoitteen kannalta parempi vaihtoehto kuin se, että tulisin välillä kotiin tekemään en mitään ja ahdistumaan minuuttien kulusta.
Pituudestaan huolimatta päivä oli tänään ihan hyvä. Sain pari opiskelijaa paremmalle tuulelle (toisten rauhoittelu onnistuu yllättävän helposti siihen nähden, millaista paniikkia itselle välillä pukkaa - tai ehkä juuri siksi?) ja puhuin pitkät pätkät puhelimessa kahden kamun kanssa (voitin kerrankin juuri oikeaksi hetkeksi puhelimeenvastaamispelkoni, kyllä kannatti, ihana kuulla kauas matkustaneen ystävän ääntä pitkästä aikaa). Apropoo, äiti on kuulemma ollut musta huolissaan, että onko mulla ystäviä kun päivät istun vaan yksin työhuoneessani ja illat tanssin tai jumppaan ja viikonloput elbailen hepun kanssa. Eipä mulla täällä tosiaan Ystäviä juuri olekaan, kaik asuu muual. Enkä niitä täällä oleviakaan ehdi nähdä niin usein kuin olis kiva - ylihuomiseksi on onneksi taas sovittu virkanaisten italialainen lounastreffi. :)
Hihih. Tänään koin Herkkulassa näköharhan, joka paljasti ilmoille sisimpäni huudon: jätskii, jätskii! Ja kas, kukapa se sieltä jäätelökaukalosta löytyikään, ellei ystävämme kuki dou! Juuri parahiksi, kun sain syötyä alta pois viikonloppuna leipomani suklaamyslikeksit. :D Ja kas, kukapa se sieltä jogurttihyllystä löytyikään, ellei uusi ystävämme piparkakkujogurtti! Vähästä on tämä lapsi kuulkaa onnellinen! :D
Otsikkoon viitaten - tekis mieli joku päivä käydä lastenkirjastossa lainaamassa pino Neiti etsiviä. Vähän vastapainoa noille hikisille graduartikkeleille. Jos vaikka näkis jotain jännempiä uniakin.. nyt lähden nukkumaille katsomaan taulukoiden ja ruututekstien rivijaottelujen kuvia. Hyvää yötä!
