Ja kyllä ne tunnit kuluvatkin. Samoin kuluvat päivät, viikot, kuluvat niin nopeasti ettei järki perässä pysy. Kunpa vois jäädä nyt tällä pysäkillä ajan kyydistä pois, hengailla kuukauden verran jossain ajattomassa omassa ulottuvuudessa, ja hypätä sitten takaisin kelkkaan niin että olis edelleen helmikuun alku. Siinä kuukaudessa nimittäin olis gradukin jo valmis. Ei vaan onnistu samaa tahtia duunin ohessa! Tämän viikon työaskareet on onneksi nyt hoidettu (mm. kaksi infotilaisuutta tänään, me rocks) ja edessä kaksi työpäivää gradun parissa.
Tai niinhän sitä nyt suunnittelee.. aina silloin kun en istu kirjoittamassa, puhkun intoa ja ideoita ja mielessäni etenen sujuvasti ja loogisesti ja selkeästi, hoplaa, valmis. Vaan kun avaan ne pahuuden tiedostot, tuntuu etten saa kirjoitettua riviäkään - ja taulukot, ne ne vasta vihollisia onkin.
Suora lainaus Herkun kommentista, samantapaisia tunteita täällä:
Juuri niin, vaikka rivi kerrallaan. Ja onhan niitä rivejä jo aika mekosti - lähinnä juurikin tuo katkonaisuus häiritsee. Jos saisin nyt vaikka viikonkin Omaa Graduaikaa™, keskittyminen pääsisi vauhtiin ja tilanne näyttäisi jo kohta ihan erilaiselta.
Ja kun viikot viuhuu ohi tätä vauhtia, kevään lähestyminen alkaa olla väistämätöntä. Niin ihanaa kuin kevään tulo onkin (aaaa kesänlapsimäoooon), tänä vuonna sen ajatteleminen saa lähinnä hysteerisen hengenahdistuskohtauksen partaalle. Kun ennen kaikkea sitä ihanaa huoletonta jäätelöä teepaitaa jokilaivaa vihreäpuuta aurinkolasia, ennen kaikkea sitä on saatava Mister G purkkiin. Koska mulla on heinäkuu LOMAA ja aion kuulkaas viettää silloin LOMAA. Ja jos haluan edes mahdollisuuden jatkaa samoissa töissä LOMAN jälkeen, gradupurkin olis syytä olla suljettu tiiviillä kannella jo reilusti aikaisemmin kevään puolella.
Vaan mitäpä tässä murjottamaan, tänään kun tuli kesken päivän yksi ajan kuluun liittyvä ilahdus lallattel - tajusin viikon edenneen siihen pisteeseen, että huomenna on jo heppuilta. Jehna! Tarjoilija, yksi pusu!
PS. Kymmenen pistettä sille, joka tunnistaa otsikon biisin!
Tai niinhän sitä nyt suunnittelee.. aina silloin kun en istu kirjoittamassa, puhkun intoa ja ideoita ja mielessäni etenen sujuvasti ja loogisesti ja selkeästi, hoplaa, valmis. Vaan kun avaan ne pahuuden tiedostot, tuntuu etten saa kirjoitettua riviäkään - ja taulukot, ne ne vasta vihollisia onkin.
Suora lainaus Herkun kommentista, samantapaisia tunteita täällä:
No siis niin! Kun ei se rutiini ja vauhti pääse ikinä kasvamaan, kun
teen tätä kaiken muun ohella. Käyn töissä ja niin edelleen. Vaikka
runko on valmiina ja tekstiäkin vähän siellä sun täällä, niin joka
kerta tuntuu, kun aloittaisi koko paskan alusta. :0 Olen siis tuomittu
alkuvaikeuksiin läpi työn. Ei auta nyt vaan nurista, kyllä se valmistuu
vaikka rivi kerrallaan.
Juuri niin, vaikka rivi kerrallaan. Ja onhan niitä rivejä jo aika mekosti - lähinnä juurikin tuo katkonaisuus häiritsee. Jos saisin nyt vaikka viikonkin Omaa Graduaikaa™, keskittyminen pääsisi vauhtiin ja tilanne näyttäisi jo kohta ihan erilaiselta.
Ja kun viikot viuhuu ohi tätä vauhtia, kevään lähestyminen alkaa olla väistämätöntä. Niin ihanaa kuin kevään tulo onkin (aaaa kesänlapsimäoooon), tänä vuonna sen ajatteleminen saa lähinnä hysteerisen hengenahdistuskohtauksen partaalle. Kun ennen kaikkea sitä ihanaa huoletonta jäätelöä teepaitaa jokilaivaa vihreäpuuta aurinkolasia, ennen kaikkea sitä on saatava Mister G purkkiin. Koska mulla on heinäkuu LOMAA ja aion kuulkaas viettää silloin LOMAA. Ja jos haluan edes mahdollisuuden jatkaa samoissa töissä LOMAN jälkeen, gradupurkin olis syytä olla suljettu tiiviillä kannella jo reilusti aikaisemmin kevään puolella.
Vaan mitäpä tässä murjottamaan, tänään kun tuli kesken päivän yksi ajan kuluun liittyvä ilahdus lallattel - tajusin viikon edenneen siihen pisteeseen, että huomenna on jo heppuilta. Jehna! Tarjoilija, yksi pusu!
PS. Kymmenen pistettä sille, joka tunnistaa otsikon biisin!
