Hei vaan, miten mukava juhlailta eilen! Vanhalla toimiupseerikerholla (nyk. ravintola Kasarmi) vietettiin iltaa pitkästä aikaa koko meidän kolmehenkisen perheen voimin. Juhlan aiheita olikin useita: Piispankatuyhdistyksen perinteiset vesimiesjuhlat, yksi 30-vuotishääpäivä, mahdolliset viimeiset bileet myyntiin tulevassa rakennuksessa - ja tietysti ihan vain aina tarpeellinen hyvien ihmisten juhla.

Hyviä ihmisiä olikin talo täynnä, paljon tuttuja ja iloluontoinen meininki. Lavalla vauhtiduo Luttinen & Lipasti musisoivat mm. Biitlesiä - vissiin ekaa kertaa kolmestaan äitin ja isin kanssa noin twistailtiin täydellä tanssilattialla! :) Huippua oli myös se, että koko perhe voitti arpajaisissa: äiti oopperaceedeen, isi servettitelineen ja minä kynttilän.

Surku kyllä, jos tuosta vanhasta tutusta juhlatilasta nyt ravintolatoiminta loppuu. Mekin ollaan siellä kahdet isot bileet juhlittu, äitin kolme- ja viisikymppiset. Muistojen herkistämänä join valkoviinin ja siiderin lisäksi myös pienen lasin jaffaa - äitin 30-vuotisjuhlissa kolmen vanhana sain ikimuistoisen ensikosketukseni keltaiseen jaffaan, kun eno hyvää hyvyyttään ajatteli tarjota lapselle juhlan kunniaksi vähän limpparia. Vaan pieleen meni: päästin hätäännyksissäni perkeleellisen parun, kun mehussa olikin hiilihappoja! :D Kola-Ollin sielunsisar siis jo pienenä.

Katsottavaa lauantai-illalle: The Machinist (Koneenkäyttäjä), TV2 klo 22.05. Aika huikea leffa, eikä vähiten roolituksensa ansiosta. Pääosassa nimittäin aina loistava Christian "Bateman" "Batman" Bale, joka kiskaisi tätä rooliaan varten itsensä hätkähdyttävän laihaksi. Varsinkin kun ajattelee, että jo vuoden päästä oltiin Batmania varten vähän paremmassa kunnossa.. :O

Itse tutustuin Christianiin jo pikkulikkana Pikku Naisten (1994) aikaan, jolloin ihana Laurie herätti omituisia lämpimiä läikähdyksiä sydänalassa. :D Taitava näyttelijä, ei käy kiistäminen. Ja 2008 tulossa seuraava Pätmän! The Dark Knight! Ooooh! Jokeriksi Jack Nicholsonin saappaisiin hyppää Heath Ledger! Ooooh!

PS. Karkkilakko jatkuu toistaiseksi määrittelemättömän ajan, mutta kaapissa on candikeksipaketti ja pakastinlokerossa odottaa jäädelötörppö. ;)