Flopoti flopoti flop kuuluu kaupunginteatterista. Huomenna saa ensi-iltansa kevään odotettu (tai ainakin etukäteen hehkutettu) viikinkisuurmusikaali Thorin vasara, jonka mittavista valmisteluista ja miljoonabudjetin ylityksistä on kyllä uutisoitu viime kuukausina. Ensi-illan kunniaksi järjestetään viikinkimarkkinaa ja tempausta ja paattia killumaan Aurajokeen, teatteri on lipunrepijähenkilökuntaa myöten puettu viikinkiasuun, ja väliajalla voi juoda aulan viikinkitemppelissä viikinkidrinkkejä.
Oltiin siis eilen omaistenkenraalissa. Kyllähän tuon katsoi ennen kuin selkäänsä otti.. tai no, siinä ja siinä. Ilmaiseksi kyllä. :D Jessus, mikä esitys - kummallinen myyttikimara, josta uupuu kaikki oikea alkukantainen viikinkivoima. Näytöksen jälkeen istahdettin Pankkiin olusille (paitsi mää leikin terveellistä ja join teetä) ja koitettiin hahmottaa juonen kulkua. Sen verran käsittämätöntä shittiä, ettei aivan onnistuttu.
Kokonaisuus on tälläkin kertaa enemmän kuin osiensa summa. Tai siis vähemmän kuin osiensa summa. :D Thorin vasarassa on monta hyvää palasta, jotka kuitenkaan eivät yhteen liitettyinä tee lopputuloksesta kuin omituisen "lauluja lavasteissa" -henkisen pintapuolisen show-rykäisyn, joka jää sinne lavalle - ei koskettanut ainakaan meitä millään tasolla.
Paitsi sillä tasolla, että Jonna oli tositosi ihana! Tanssitaustan kyllä huomaa, liikkui lavalla hurjan kauniisti. Eikä laulukaan ollut yhtään niin naikkarinasaalia kuin voisi arvella! Nättiä pehmeää vibratoa ja pari rokinkärähdystäkin! Ihana Jonna! Sydän kuperkeikka!
Hyviä laulajiahan oli lava täynnä muutenkin. Monet ensembleläiset lauloivat yhdessä jo Elisabethissa, ja Seppo Ruohonen kajautteli komeaa tenoriaan raivostuttavasti musan perässä laahaten - ja välillä olis ollut tarvetta oopperatekstitykselle. Intiaaniprinsessa Whatawha (a.k.a. Whatever) (Sari Ann) lauloi kauniisti, kuten myös viikinkihemmo Sigurd (Vallu Lukka) leveässä haara-asennossaan - ja hurjan kauniisti soivat äänet yhteenkin. Bändi hoiti pestinsä ammattitaitoisesti ja musiikissa oli paikoitellen ihan kunnon jymisevää viikinkimeininkiä, mutta ne tekstit.. Anna anteeksi että / luulin sun olevan seppä. Seriously.
Lempilavastaja Jani Uljas (paras sukunimi!) oli tälläkin kertaa onnistunut aika mukavasti. Kookasta liikuteltavaa oli kyllä aika hitosti, mutta aalloissa keinuva viikinkilaiva näytti ihan kivalta. Valoshow sen sijaan ampui välillä kornisti yli, eikä kaikki puvutkaan ihan vakuuttaneet. Mutta mun lempparit (Jonnan lisäksi tietysti) oli isoja suitaan aukovat tanssivat mustat korpit.
Eipäku eipäku! Mun lemppari oli kesken esityksen lavalle hypännyt teatterin valokuvaaja! Siellä se raitapaidassaan sinkoili minuuttitolkulla laulavien näyttelijöiden ja yleisön välissä räpsimässä kuvia naurettavan näköisissä haara-asennoissa. Niin absurdi tilanne, että hihitin melkein pissit housuun. Jos oli vielä kuvia ottamatta, niin eivät sitten voineet jäädä vaikka näytöksen jälkeen poseeraamaan?
Ihan alkaa suututtaa, kun miettii miten monta pientä afrikkalaista tuolla budjetilla olis saanut ruokittua. Kaikesta huolimatta: käykää katsomassa. Jos ei muuten niin siks että Jonna on ihana, tai jos ei sikskään niin edes siks että johtajanvaihdoksen kynnyksellä oleva kaupunginteatteri ei tekis karmeeta persnettoa.
Oltiin siis eilen omaistenkenraalissa. Kyllähän tuon katsoi ennen kuin selkäänsä otti.. tai no, siinä ja siinä. Ilmaiseksi kyllä. :D Jessus, mikä esitys - kummallinen myyttikimara, josta uupuu kaikki oikea alkukantainen viikinkivoima. Näytöksen jälkeen istahdettin Pankkiin olusille (paitsi mää leikin terveellistä ja join teetä) ja koitettiin hahmottaa juonen kulkua. Sen verran käsittämätöntä shittiä, ettei aivan onnistuttu.
Kokonaisuus on tälläkin kertaa enemmän kuin osiensa summa. Tai siis vähemmän kuin osiensa summa. :D Thorin vasarassa on monta hyvää palasta, jotka kuitenkaan eivät yhteen liitettyinä tee lopputuloksesta kuin omituisen "lauluja lavasteissa" -henkisen pintapuolisen show-rykäisyn, joka jää sinne lavalle - ei koskettanut ainakaan meitä millään tasolla.
Paitsi sillä tasolla, että Jonna oli tositosi ihana! Tanssitaustan kyllä huomaa, liikkui lavalla hurjan kauniisti. Eikä laulukaan ollut yhtään niin naikkarinasaalia kuin voisi arvella! Nättiä pehmeää vibratoa ja pari rokinkärähdystäkin! Ihana Jonna! Sydän kuperkeikka!
Hyviä laulajiahan oli lava täynnä muutenkin. Monet ensembleläiset lauloivat yhdessä jo Elisabethissa, ja Seppo Ruohonen kajautteli komeaa tenoriaan raivostuttavasti musan perässä laahaten - ja välillä olis ollut tarvetta oopperatekstitykselle. Intiaaniprinsessa Whatawha (a.k.a. Whatever) (Sari Ann) lauloi kauniisti, kuten myös viikinkihemmo Sigurd (Vallu Lukka) leveässä haara-asennossaan - ja hurjan kauniisti soivat äänet yhteenkin. Bändi hoiti pestinsä ammattitaitoisesti ja musiikissa oli paikoitellen ihan kunnon jymisevää viikinkimeininkiä, mutta ne tekstit.. Anna anteeksi että / luulin sun olevan seppä. Seriously.
Lempilavastaja Jani Uljas (paras sukunimi!) oli tälläkin kertaa onnistunut aika mukavasti. Kookasta liikuteltavaa oli kyllä aika hitosti, mutta aalloissa keinuva viikinkilaiva näytti ihan kivalta. Valoshow sen sijaan ampui välillä kornisti yli, eikä kaikki puvutkaan ihan vakuuttaneet. Mutta mun lempparit (Jonnan lisäksi tietysti) oli isoja suitaan aukovat tanssivat mustat korpit.
Eipäku eipäku! Mun lemppari oli kesken esityksen lavalle hypännyt teatterin valokuvaaja! Siellä se raitapaidassaan sinkoili minuuttitolkulla laulavien näyttelijöiden ja yleisön välissä räpsimässä kuvia naurettavan näköisissä haara-asennoissa. Niin absurdi tilanne, että hihitin melkein pissit housuun. Jos oli vielä kuvia ottamatta, niin eivät sitten voineet jäädä vaikka näytöksen jälkeen poseeraamaan?
Ihan alkaa suututtaa, kun miettii miten monta pientä afrikkalaista tuolla budjetilla olis saanut ruokittua. Kaikesta huolimatta: käykää katsomassa. Jos ei muuten niin siks että Jonna on ihana, tai jos ei sikskään niin edes siks että johtajanvaihdoksen kynnyksellä oleva kaupunginteatteri ei tekis karmeeta persnettoa.
