Musiikkia talvipäivään, olkaa hyvä: Mew - Symmetry. Optimaalinen kuuntelutilanne tätä biisiä varten syntyy tietysti aineksista oma rauha, kuulokkeet ja haikea mieli. Mutta kelpaahan tuo muulloinkin. :) Jonasin kanssa laulamassa on tyttönen nimeltä Becky Jarrett - nappi löytö, Jonasin ääni kun lienee erikoisuudessaan aika vaativa duetoitava.

Video näyttää hitusen erikoiselta siitä yksinkertaisesta syystä, että tuota pyörittävät taustalla biisiä keikoilla soittaessa. Mewhän on tunnettu noista live-vetojen taustakuvituksista, jotka tuo tilanteeseen ihan omanlaisensa tunnelman. Ihana kaikkein paras Mew! Jota muuten viime kesänä pääsin itsekin Ruissalossa todistamaan. :)

I'm caught in the symmetry of your mind
but I'm not happier than you

Ja jos joku ei vielä tuota blogin ylälaidan piirroshahmoa tuntenut, niin Mew-enkelihän se siellä. :)

395309.jpg

Lisää piirroshahmoja: Kiwi! on ehdottomasti katsomisen arvoinen animaatiopätkä, liikuttava pieni tarina unelmansa toteuttavasta pienestä linnusta. Kyynel!

Eräänlaisen liikutuksen tilan saavutan myös ajattelemalla sitä, että (mikäli oikein ymmärsin) pätkä on osa tekijänsä maisterintutkintoa.. ihan vähän eri tasolla tuo oman alan ammattilaisuus kuin vaikkapa allekirjoittaneella tässä graduvaiheessa. Huhhuh. :D

Pomo on tämän viikon reissussa = Duussi hyppii gradupöydällä. Ihan toisenlaista keskittymistä, kun ovi ei käy koko ajan pienien "teetääheti"-juttujen takia. Hyvä viikko, näitä lisää!