Fiksuimmat pysyy nyt kaukana. On nimittäin vähän hermoheikko meininki. Tekis mieli tintata nyrkillä silmään noin osapuilleen kaikkia kilometrin etäisyydellä olevia. Että menkää pois tai olkaa ainakin hiljaa ja antakaa mulle tilaa HENGITTÄÄ. Normaali kommunikointi on tänään osoittautunut aivan ylivoimaiseksi tehtäväksi - kun en tahdo saada sanaa suustani edes suomeksi, niin jättäkää ystävällisesti lähestymättä ranskaksi tai italiaksi. Muuten saatan joutua paiskomaan vähän tavaroita. Merci, grazie!

Ja kuka sen keksi, että tällä viikolla hypätään kokonaan yhden tunnin yli? Että sunnuntaina hops vaan, ei ookkaan ku kakskytkolme tuntia päivässä lällällää! Mä tarviin sen tunnin. Tarviin joka ainoan tunnin ja minuutin ja sekunnin. En ehdi muuten. Gradu.

Kyynelkanavatkin aukeaa kauheen vaivattomasti kun on tällanen kiva fiilinki. Eilen itkin ensin kun luin naistenlehdestä tarinaa köyhästä afrikkalaisesta slumminaisesta, ja sitten kun katsoin doktorpiliä ja siellä oli väkivallan uhreja, jotka valoisin mielin jatkavat elämäänsä vaikka puolet kasvoista on pois. Että mitäs helsvettiä mää tässä valitan, elämä on niin hienosti että.. että itkettää. (Siis oikeesti on hienosti.)

Eikäseny oikeestaan helpottanu, kun pomo hihkui suurinpiirtein heti töihin päästyäni, että edeltäjäni gradu on nyt arvosteltu ja se sai siitä laudaatturin jee kuuliksä laudaatturin! Siis kertakaikkiaan upea juttu, onnea asianosaiselle hienosta saavutuksesta! Mut älkääpä odottako että saatte esittää samat hihkumiset kun mun gradu on valmis.

KUN MUN GRADU ON VALMIS.

Hahahahhahahahahaaaaahha