Ai että mikä viikonloppu! Märkää räntää sataa taivaan täydeltä ja orastavan flunssankin ehdin jostain kehittää, mut ei haittaa kun viikonlopun muistot lämmittää mieltä. Musiikkia, siideriä, hyviä ihmisiä, lämpimiä halauksia, pusukainalointia. All I need.

Perjantaina sain vieraakseni Saaran, jonka kanssa haettiin vauhtia illanviettoon pumpista. Sen verran hyvät vauhdit saatiinkin, että löydettiin itsemme puolenyön jälkeen Bleakin keikalta ihan eturivistä! Ravun kulma osoittautui loistavaksi valinnaksi - vaikka laulu kuuluikin tosi huonosti, ja vaikka noin etureunalta huomasikin selkeästi, miten suuren osan keikasta bändi soittaa yleisön keskiosalle, nähtiin korvaukseksi lähietäisyydeltä aitiopaikoilta melkoista kitaran tiluttelua. Aika taitava soittomies se Crab.

Mut. Entäs kuulkaa. Ainahan se noilla Bliik-iik-keikoilla on mulla ollu pyärtymine lähellä :D mutta tällä kertaa koin sellaisen onnenhetken, ettei tää teini-ikäiseen fanitukseen taantuminen ihan heti helpota. Siis iik! Menossa lempibiisi [9], Caleb suuntaa kulkunsa meidän nurkkaan, kertsiä laulaen ottaa ensin Saaraa kädestä (iik) ja sitten mua (iik) ja tulee lähemmäs (iik) ja laulaa (iik) ja määki laulan (iik) ja nöpöttää söpösti mun nenää (iik) (vaikka Saaran mielestä se kyllä lähinnä ropeloi humalaisin ottein, mut mää pysyn mieluummin ihanassa onnellisessa mielikuvassani). Kuka ikinä on jotakin laulajaa tai bändiä (tai urheilijaa tai mitänytsitte) silleen järjenvastaisen idioottipäisenä fanittanut, osannee arvata miten pyärrytti. :D Ja hei kengänpohjankuvilla ja bissellä koristeltu biisilistakin saatiin kaapattua lavalta! :fani:

Take a look inside
and you will never look again

<3

457445.jpg

Lauantai-iltana tapasin ensimmäistä kertaa isomman porukan ennalta näkemättömiä bloggaajia. Pienimuotoinen miittihän siitä syntyi, kun ihanat ystävykset Lostis ja Turisti saapuivat visiitille Turkuun ja kutsuivat meidät paikalliset treffeille Cosmiciin - turkulaisista mukaan uskaltautuivat myös Oola ja Marikki. Miten upeita tyyppejä, kauniita naisia! Siis! Kertakaikkiaan! Olen ihan otettu, kun sain tavata teidät kaikki. Ilta vain loppui osaltani kesken, kun heppulassa odotti pari miekkosta. ;)

Oolan kanssa otettiin jo puheeksi suunnitellumman Turku-blogimiitin järjestäminen - eikä saa jäädä pelkäksi puheeksi! Keväämmällä siis luvassa iloluontoista tapaamista, alkakaahan jo kerätä rohkeutta ihmiset! :)

Loppusunnuntain ohjelmassa teen juontia, gradun vääntöä ja vaalivalvojaisia. Olen tyytyväinen, kun äänestin hyvistä ehdokkaista sitä parasta - illalla jännätään, kuinka käy!