Eilen sain vihdoin raahattua luuni balettitunnille, miten olikin taas ehtinyt tulla viikko taukoa.. no siten, että maanantaina olin teatterissa ja tiistaina nukuin päiväunia. Tais käydä nyt niin, että opettaja sai mut ylipuhuttua kevätnäytökseen - ensimmäistä kertaa! Joka vuosi se on näyttänyt pitkää naamaa, kun olen ilmoittanut etten pääse näytökseen :D mutta tällä kertaa sai vihdoin vedottua sillä, että kyseessä on sentään koulun 40-vuotisjuhla. No perkele, mennään sitten. :D

Jaa miksikö en aiempina vuosina ole halunnut mukaan? Siksi, että.. en tiedä. :D Siksi, että olen tässä elämässä viettänyt jo ihan tarpeeksi monta yötä ommellen kaiken maailman kirottuja näytöspukuja. Siksi, että aikuisballerinat on tähän asti aina tanssineet karaktäärikengillä, ja mähän en balettinäytöksen lavalle suostu muissa kuin kärkitossuissa ja vaaleanpunaisessa tutussa ja soolokin mun on tietysti saatava. :D

Shoun nimi on tänä vuonna Don Quijote. Eilen treenattiin tunnin jälkeen pienet pätkät paria sarjaa (joo mää en siis ole toi ku loikkii viuhka kädessä), jotka kyllä tuntuivat sen verran mukavilta, että eiköhän se tosiaan ole lavalle noustava. Yksi kuningasidea (jota sentään tuskin toteutetaan) on laittaa meidät aikuiset kesken näytöksen kipittämään kärkitossuilla lavan takaosan halki bourréeta tikutikutiku, kun kert osataan se niin hyvin. :D

Eilen pääsin siis tekemään maaliskuun sarjat ekaa kertaa. Opettaja muisti huomautella, että oli jäänyt tunteja välistä.. "Duussi ei tiedäkään miten ihana grand battement -sarja meillä on, mennään polven päälle!" Pitkät säärystimet saa onneksi käännettyä polvisuojantapaisiksi, mutta mustelmathan siitä silti tuli. Roondisarjan ruskia (nopea rykäisy, jossa kevyestä koukusta suoristuva jalka lentää etuviistosta sivukautta taakse niin, että korkein kohta on suoraan sivulla) harjoitellessa opettaja otti mut koekaniiniksi ja kuljetti jalan rauhallisesti oikeassa linjassa koko matkan. Siinä "suoraan sivulla" -vaiheessa oikein huokaisin onnesta, kun asento tuntui (ja näytti!) niin hyvältä. Kunpa sais omilla voimilla pidettyä sellaisen aukikierron, lonkan alhaalla, jalan korkealla.. aah. Keskilattialle siirryttäessä kyllä unohtuivat moiset aah-tuntemukset, kun alettiin tehdä nopeita retiré-piruetteja. Repesin opettajan imitoinnille: kädet haparoi sivuilla, silmät sirrillä, ihan kuin kaikki olis yhtäkkiä menettäneet näkökykynsä. :D Ei sit vissiin näytetty ihan samalta kuin ihana Sylvie Guillem (0:29 eteenpäin).

Jos otsikon biisi ei ole tuttu, kehotan kuuntelemaan pätkän: All Saints - War of Nerves (Real / WMP). Tuohon tehtiin jazzin joulunäytöksessä maailman ihanin sarja joskus 90-luvun lopussa! Ja All Saintsit oli niihin aikoihin tietysti maailman ihanimmat mimmit. Tiukat paidat ja isot housut! Herkulla ei enää liene rakkaat allsaints-byysat tallessa? :)