On se vaan perkele, kun omista lempibändeistä tulee mainstreamia ja kaupallista paskaa. 
Noeikai. Mut olihan tuolla eilisellä Viikate-keikalla vähän eri meno kuin joskus muinoin. Loppuunmyyty Klubi oli taas kerran hikinen ja ahdas, mutta alun takanurkasta kuikuilun jälkeen (vaikka siellä olikin ihan hyvä leikkiä truu-fani-rokkipoliisia) päästiin sentään mukaville paikoille aika eteen seinän vierustalle. Sieltä kelpasi heiluttaa nahkavyötä joita tuolla Virgin Oilissa ei edes näy, mikäs keikka se tollanen oikein on? ja äimistellä bändin uutta lavalookkia - ei valkoisia kravatteja! Siis mitä, ei käy laatuun! Vaadin alakuloista asiallisuutta, ihan liian rentoa tollanen skragaton soitanta. Ja Kaarlen takatukkakin oli.. no, sanotaanko vaikka että rento. :D
Soittivat uuden levyn läpi osapuilleen kokonaan, mutta onneksi myös muutaman vanhan suosikin. Totutuista keikkahiteistä jäi kuitenkin puuttumaan ainakin Leimu ja Kaunis kotkan käsi, mutta turha nurista - pieni uusiutuminen lienee yleensä vain hyvästä. Ja milläs oikeudella minäkään mitään vanhoja hyviä aikoja tässä muistelen, kun bändi on ollut kasassa jo kokonaisen vuosikymmenen ja itse olen diggaillut vasta kolmisen vuotta.
Niijasitte. Takkeja kun puettiin, tultiin hölöttäneeksi suureen ääneen että kyllä sen Kallen vaan sietäis parturissa käydä. Ja siinähän itse herra seisoi paitakojulla pienen matkan päässä, selvästi kuuli mitä puhuttiin kun katsoi suoraan päin - alakuloisena tietenkin. Siis voi ettäku mun teki niin mieli mennä halaamaan, että emmä tarkottanu, ihan hyvä tukka ja tosi hyvä keikka, äläny murhetu. Jäi kuulkaa ihan vaivaamaan! :D Kaarle hei, iso hali!
Tänään katsottiin pitkästä aikaa Oopperan kummitus, tuttavallisemmin POTO. Miten se voikin olla niin mahtava aina vaan! Ja nyt kun heppu jo tietää, että tuon leffan katsominen tietää joka kerta itkemistä, saan rauhassa vollottaa kainalossa. :D Ja kyllä mää taas vollotinki! Ekat itkut pääsee viimeistään Angel of musicissa (I am there iiinsiiidee!), sitten tyrskin vesiputouksen lailla All I ask of youta (anywheeere you go let me go too!) osaavat muuten oikeastikin laulaa nuo pusipusi-ihkuritariprinssi Patrick ja sulomutruhuuli Emmy ja loppupuolen parhaat väristykset tulee tietysti upeasta Point of no returnista (the bridge is crossed so stand and watch it buuuuurn!). AAAAAAAA!
Oopperan kummitusta ken pelkäisi! ;)
Noeikai. Mut olihan tuolla eilisellä Viikate-keikalla vähän eri meno kuin joskus muinoin. Loppuunmyyty Klubi oli taas kerran hikinen ja ahdas, mutta alun takanurkasta kuikuilun jälkeen (vaikka siellä olikin ihan hyvä leikkiä truu-fani-rokkipoliisia) päästiin sentään mukaville paikoille aika eteen seinän vierustalle. Sieltä kelpasi heiluttaa nahkavyötä joita tuolla Virgin Oilissa ei edes näy, mikäs keikka se tollanen oikein on? ja äimistellä bändin uutta lavalookkia - ei valkoisia kravatteja! Siis mitä, ei käy laatuun! Vaadin alakuloista asiallisuutta, ihan liian rentoa tollanen skragaton soitanta. Ja Kaarlen takatukkakin oli.. no, sanotaanko vaikka että rento. :D
Soittivat uuden levyn läpi osapuilleen kokonaan, mutta onneksi myös muutaman vanhan suosikin. Totutuista keikkahiteistä jäi kuitenkin puuttumaan ainakin Leimu ja Kaunis kotkan käsi, mutta turha nurista - pieni uusiutuminen lienee yleensä vain hyvästä. Ja milläs oikeudella minäkään mitään vanhoja hyviä aikoja tässä muistelen, kun bändi on ollut kasassa jo kokonaisen vuosikymmenen ja itse olen diggaillut vasta kolmisen vuotta.
Niijasitte. Takkeja kun puettiin, tultiin hölöttäneeksi suureen ääneen että kyllä sen Kallen vaan sietäis parturissa käydä. Ja siinähän itse herra seisoi paitakojulla pienen matkan päässä, selvästi kuuli mitä puhuttiin kun katsoi suoraan päin - alakuloisena tietenkin. Siis voi ettäku mun teki niin mieli mennä halaamaan, että emmä tarkottanu, ihan hyvä tukka ja tosi hyvä keikka, äläny murhetu. Jäi kuulkaa ihan vaivaamaan! :D Kaarle hei, iso hali!
Tänään katsottiin pitkästä aikaa Oopperan kummitus, tuttavallisemmin POTO. Miten se voikin olla niin mahtava aina vaan! Ja nyt kun heppu jo tietää, että tuon leffan katsominen tietää joka kerta itkemistä, saan rauhassa vollottaa kainalossa. :D Ja kyllä mää taas vollotinki! Ekat itkut pääsee viimeistään Angel of musicissa (I am there iiinsiiidee!), sitten tyrskin vesiputouksen lailla All I ask of youta (anywheeere you go let me go too!) osaavat muuten oikeastikin laulaa nuo pusipusi-ihkuritariprinssi Patrick ja sulomutruhuuli Emmy ja loppupuolen parhaat väristykset tulee tietysti upeasta Point of no returnista (the bridge is crossed so stand and watch it buuuuurn!). AAAAAAAA!
Oopperan kummitusta ken pelkäisi! ;)
