Kaikista kannustavista kommenteista(nne) huolimatta miinukset voittivat lopulta: en lähde syksyksi Brysseliin.

Jaksan uskoa, että nyt aukeamassa olevat työtilaisuudet tulevat vielä syksyn kuluessa poikimaan jotain. Toissapäivänä palauttamistani testikäännöksistä saan palautteen ensi viikolla, ja elokuussa pääsen tekemään testit eräälle isolle tekstityspuljulle. (Jälkimmäisestä lausuttakoon jo tässä vaiheessa lämmin julkinen kiitos puskaradiona toimineelle Takikselle. Kiitos! Taas kerran nähtiin, kuinka Blogistania on hyviä ihmisiä ja yllättäviä tilanteita tulvillaan. Iha miältsii.)

Ja jos ei natsaa, niin hitto onpahan aikaa tanssia koko syksy! :)

Eilen illalla nukkumaan mennessä kieppui tämä Bryssel-päätös tietysti mielessä. Yöllä näin unta, että seisoin valtavan maailmanpyörän juurella, enkä uskaltanut hypätä kyytiin. Katsoin vain, kun pyörä pyöri hurjaa vauhtia vaunut täynnä ihmisiä. Vertauskuvallista?

PS. Niitä toiminimi-nimiehdotuksia otetaan edelleen vastaan. :)