No oikeestihan se on ensimmäinen sunnuntai helluntain jälkeen (helluntai on se juhlapäivä kun pitää olla heila), mutta meilläpä se onkin tänään! :)

Melko vauhdilla opiskelujen alettua seitsemän(!!!) vuotta sitten vakiinnuttiin tyttöjen kanssa omaksi kolmiyksiköksemme, jonka osaset ovat vuosien varrella asuneetkin yhdessä erilaisissa komboissa meillä ja maailmalla. Opinnot ovat edenneet kaikilla kolmella rinta rinnan, mutta kuten näin loppusuoralla usein käy, ollaan nyt hajaannuttu akselille Turku-Helsinki-Bryssel. Tällä nykyisellä sijainnilla on kovin hankalaa järjestää kimppatreffejä, mutta tänäänpä lennähtää EU-neiti visiitille kotimaahan ja nähdään sitäkin yli puolen vuoden tauon jälkeen ja mennään lounaalle ja ollaan yhessä ja voi miten kivaa!

Vaikka onkin vähän huoli ja mieli maassa erään viimeaikaisen sattumuksen takia - ei kuitenkaan olisi voinut osua parempaan hetkeen päästä halaamaan ystävää (kas näin mainostamme tahdittomasti uutta blogia tässä samalla).

PS. Päivän TV-vinkki: Distractionissa tulee tänään uusintana se hillitön jakso, jota hehkutin blogissa asti viime vuonna. Avaa siis telkkari Neloselta klo 23:50, istu alas (mielellään lattialle, jotta on tilaa kieriä naurusta) ja antaudu hulppealle vähämielisyydelle! :)