Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997:
  1. Aloitin lukion. Tuttu koulu, tutut ihmiset, paljon musiikkia. Valitsin pitkän matematiikan ja fysiikan - kuvittelin vielä hetken, että musta tulisi lääkäri.
  2. Soitin viulua koulun orkesterissa, tuolloin kai vielä kakkosviulussa.
  3. Ankaran brittipoppailun lisäksi kiersin kesällä kahden uuden lempibändini festarikeikkoja (no Lemonator ja Egotrippi tietysti).
Viisi vuotta sitten, vuonna 2002:
  1. Aloitin kolmannen opiskeluvuoden yliopistossa ja sain italian sivuaineekseni.
  2. Tein opintojen ohessa kahta työtä, teatterissa tanssijana ja ravintolassa tarjoilijana & siivoojana. 
  3. Muutin kimppaan silloisen poikaystäväni kanssa.
Kolme vuotta sitten, 2004:
  1. Vietin alkuvuoden lähinnä kotona saaden aikaiseksi en juuri mitään minkään suhteen.
  2. Aloitin työt kerrossiivoojana.
  3. Juhlin kaasona rakkaan ystäväni häitä.
Vuosi sitten, 2006:
  1. Heitin iloiset hyvästit hotellisiivoukselle, kun sain viransijaisuuden yliopistolta.
  2. Kirjoitin keväällä gradun tutkimussuunnitelmaan, että valmista on kevyesti vuoden loppuun mennessä. Viddu lol.
  3. Jumppasin ja pumppasin Motivuksella hullun lailla.
Tähän asti tänä vuonna:
  1. Olen alkanut tehdä ihan oikeita kääntäjän töitä (x2).
  2. Olen löytänyt oman paikkani elämäni parhaasta tanssistudiosta ihanien ihmisten keskeltä.
  3. Olen päässyt pitkästä aikaa kisa- ja näytöslavalle. Ehti olla ikävä sitä fiilistä.
Eilen:
  1. Olin ekaa päivää pois töistä uudessa paikassa aloittamisen jälkeen.
  2. En uskaltanut katsoa nauhalta Closeria, koska pelkäsin että menen kipeäherkkiksessäni ihan sekaisin (kuulemma aika vaikuttava leffa).
  3. En käynyt ollenkaan ulkoilmassa. En edes avannut ikkunaa.
Tänään:
  1. Aion raahustaa lähikauppaan ostamaan lisää mustaviinimarjamehua. Jäätelöäkin vois.
  2. En ehkä voi tehdä gradua vaikka olis aikaa, koska kamu sanoi eilen että se sellainen nostaa sykettä ja sehän ei tietenkään edistä paranemista.
  3. Katson telkkarista ainaski Dr. Philin ja Top Designin ja Perhesiteet ja Big Brotherin.
Huomenna:
  1. Menen.
  2. Musen.
  3. Keikalle.
Ensi vuonna:
  1. Valmistun filosofian maisteriksi! Ei vaihtoehtoja! Sit muuten juhlitaan!
  2. Matkustan toivottavasti äitin kanssa Italiaan. Yhteistä Rooman-reissua on suunniteltu jo vuosia, ja Napolinkin haluan mammalle esitellä.
  3. Koitan olla kiva ja onnellinen.