Eli matkani uskonpuutteesta riemuvoittoon ja takaisin.

KYLLÄ, gradun eka versio on nyt kiikutettu esitarkastukseen, printteri lauloi tänään äitin työpaikalla reippaasti yli sadan sivun edestä. Oli muuten jännä tunne gradu kassissa matkata sieltä bussilla yliopistolle ihan tasan sama reitti, mitä kuljin koko ensimmäisen opiskeluvuoden.. ympyrä sulkeutuu. :)

Proffan kanssa kuulumisia vaihtaessa vierähti mukava puolituntinen, vaikka keskustelutuokio alkoikin aina yhtä iloisilla "no kiva nähdä suakin" -osaston kommenteilla.. Ootko sä itse tyytyväinen tähän tutkielmaasi? No siis, tota mjoöööh.. Sulla kyllä kesti tän kanssa aika kauan, mä itse asiassa käytin sua esimerkkinä.. Ai millaisena esimerkkinä? No huonona tietysti, hehhehe, tutkielmaseminaarissa kun kerroin, miten gradu monilla venähtää kun tekee vaan töitä. Aijjaa, no kiitti, tai silleen.

:D

Tottahan tuo toki puhui - jos stressaaminen ja jahkailu olisivat yksi osatekijä arvosteluperusteissa, saisin kevyesti laudaturin.. mutta näillä nykyisillä arvostelumenetelmillä odotettavissa on ehkä C tai M. Saattaishan tuo jopa mennä läpi tällaisenaankin, ilman esitarkastuksen korjauksia.

Tai mistäs hitosta minä tiedän - kaksi vuotta liian lähellä omia aivokiemuroita, vähemmästäkin oman jäljen arvostelukyky sumenee. Voihan se olla, että tutkielmani ei ole gradua nähnytkään, että hypoteesit on ihan pöhköt, enkä lopulta ole edes osannut vastata niihin, ja kaikki muut tekee niin paljon järjellisempää tutkimusta, että ei tällasta hönttiä voi valmistumaan päästääkään. Ihan yhtä hyvin voi olla, että myös arvostelijat, proffa etunenässä, löytävät sepustusteni joukosta sen punaisen langan, jonka olin sinne jossain vaiheessa ujuttavinani. Sen kuitenkin myönnän, että loppusuoralla tuli oiottua mutkia vähän turhankin kanssa.. analyysiin olisi ollut kiva lisätä vielä monta juttua, mutta työmäärä oli kyllä ihan tarpeeksi suuri näinkin.

Että en tiiä miten tässä käy. Mutta ainakin yhden asian opin gradunteosta: pastaa ja pestoa voi helposti syödä putkeen viisi päivää, sitten alkaa hiukan tökkiä. Isi onneksi vie huomenna "juhlan" kunniaksi syömään Indimaan, ihan tervetullutta vaihtelua. Ja tanssitunneillekin pääsen huomenna pitkästä aikaa!

Nyt on siis koittanut se hetki, kun ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ei tarvitse herätä aamulla tuskaillen, että tänäänkään en ehdi/jaksa/pysty tehdä gradua. Haha, ei tarviikaan! Proffa lupaili kommenttituokiota kurinpalautuspalaveria jo ennen huhtikuuta; sitten katsotaan, menikö koko pökäle uusiksi. Aivansupersama mikä arvosana sieltä tulee, meitsi aikoo valmistua viimeistään kesäkuussa. :)