Ensimmäinen viikonloppu jGr. = yritystä päästä eroon tammikuun univeloista, tehdä hyviä juttuja ja kaivaa oma kiva koti esiin pölykerroksen ja tympeän stressi-ilmanalan seasta.

1260713.jpg

Perjantai-iltapäivällä lähdettiin suoraan töistä isolla porukalla vähän humputtelemaan työkaverin äitiysloman kunniaksi. Yhdistetty läksiäis-virkistystoimintailta alkoi biljardinpeluulla - olikin muuten hauskaa! Biljardi on siitä vänkä laji, että vaikkei mittään osais, siinä lyöntiin valmistautuessa ja kulmia zoomaillessa pystyy aloittelijakin näyttämään oikeen ammattilaiselta. Lyönnin lähtiessä toki totuus paljastuu :D kun pallo sinkoaa hyvässä lykyssä just vastakkaiseen pussiin kuin minne tähtäsi. Taitopuoli siis kaipaa vielä aavistuksen verran hiomista, mutta naurunremakkaa piisasi senkin edestä. Olis kivaa käydä pyllistelemässä bilispöydän ääressä pian uudestaan!

Viikonlopun heppula-osuus sujui samojen kahden kirjaimen merkeissä kuin viikko sitten. QI on huippu! Ja vaikkei oliskaan, kattoisin sitä silti aina mahtavan Stephen Fryn ja uuden hönöihastukseni, hurmaavasti hymyilevän vakiovieras Alan Daviesin takia. ;) TJEU:



Lauantai-ilta jatkuu rennosti yksin kotosalla töiden - ja sienisalaatin! addicted! - merkeissä, heppu kun viettää illan miesseurassa (lähtivät kuulemma riiaamaan). Sunnuntain ohjelmassa lisää töitä ja paljon tanssia; ainakin tunnin verran showjazzia ja toinen mokoma hiphoppia, venyttelytuntikin tekisi gutaa. Mutta ensin vähän sitä gutaatekevää sienisalaattia..