Takana viimeinen yö omassa kodissa, omassa sängyssä.
Yllätyin itsekin, miten haikea olo tuli kun joskus kahden maissa roikuin
ikkunassa ja hengitin kesäistä yötä viimeistä kertaa omilla kulmilla. Tulihan
siinä pari kyyneltäkin päästettyä. :)
Neljä ja puoli vuotta sitten muutin naapurikorttelista avoliitosta pieneen omaan soppeen. Muistan, miten otin vuoden 2004 vastaan yksin mattojenpuisteluparvekkeella raketteja katsoen ja mietin, että kyllä tää tästä suttaantuu. Ensimmäinen kevät uudessa kodissa oli monella tavalla vaikea, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna en muista montaakaan kertaa, etten olisi vuokrayksiössäni viihtynyt. Eihän se mikään lukaali ole muovimattoineen, istuma-ammeineen ja rähjäisine listoineen, mutta tein siitä itselleni Kodin.
Nyt on kamppeet jotakuinkin kasassa; tänään muuttaa heppu ja huomenna minä. Tulee ikävä talon sympaattisia mummoja ja pappoja, Neitsytpolkua ja sitä, miten hyvin kaikki sujui kun asuttiin hepun kanssa korttelin päässä toisistamme - toivottavasti arki yhteisessä kodissa* tulee sujumaan vielä paremmin. :) Sen sijaan en jää ikävöimään talvisia liukasteluja ylös ja alas jäistä Kaskenmäkeä!
* Ja hassu koti onkin. Ei edelleenkään mikään hieno lukaali muovimattoineen, vinoine 50-luvun kaappeineen ja yksinäisine vessakopperoineen (kieltämättä koin eilen pienen äimistymän, kun ei oltu kumpikaan hoksattu esittelykäynnillä, että pytty on tosiaan sijoitettu kätevästi omaan pikku koppiinsa kylppärin viereen - sisustusvinkkejä ahtaanpaikankammon taltuttamiseksi otetaan vastaan!) mutta luotan siihen, että saadaan tehtyä siitä Meidän Koti.
Kiitos, koti, sun luona oli hyvä. Mutta nyt - I know who I want to take me home.
Neljä ja puoli vuotta sitten muutin naapurikorttelista avoliitosta pieneen omaan soppeen. Muistan, miten otin vuoden 2004 vastaan yksin mattojenpuisteluparvekkeella raketteja katsoen ja mietin, että kyllä tää tästä suttaantuu. Ensimmäinen kevät uudessa kodissa oli monella tavalla vaikea, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna en muista montaakaan kertaa, etten olisi vuokrayksiössäni viihtynyt. Eihän se mikään lukaali ole muovimattoineen, istuma-ammeineen ja rähjäisine listoineen, mutta tein siitä itselleni Kodin.
Nyt on kamppeet jotakuinkin kasassa; tänään muuttaa heppu ja huomenna minä. Tulee ikävä talon sympaattisia mummoja ja pappoja, Neitsytpolkua ja sitä, miten hyvin kaikki sujui kun asuttiin hepun kanssa korttelin päässä toisistamme - toivottavasti arki yhteisessä kodissa* tulee sujumaan vielä paremmin. :) Sen sijaan en jää ikävöimään talvisia liukasteluja ylös ja alas jäistä Kaskenmäkeä!
* Ja hassu koti onkin. Ei edelleenkään mikään hieno lukaali muovimattoineen, vinoine 50-luvun kaappeineen ja yksinäisine vessakopperoineen (kieltämättä koin eilen pienen äimistymän, kun ei oltu kumpikaan hoksattu esittelykäynnillä, että pytty on tosiaan sijoitettu kätevästi omaan pikku koppiinsa kylppärin viereen - sisustusvinkkejä ahtaanpaikankammon taltuttamiseksi otetaan vastaan!) mutta luotan siihen, että saadaan tehtyä siitä Meidän Koti.
Kiitos, koti, sun luona oli hyvä. Mutta nyt - I know who I want to take me home.
