Tämän viikon lempibändi Duussilassa on ollut Kemopetrol. Orkesteri, joka jostain syystä pääsee vaipumaan välillä pitkiksikin ajoiksi unholaan, mutta löytyy aina uudestaan - ja joka kerta vannon, etten enää ikinä kuuntele mitään muuta. :) Slowed Down (2000) on varmaan yksi parhaista esikoislevyistä maailmassa, kestää kuuntelua takuulla vielä vuosienkin päästä. Ja jos jonkun mielestä Laura Närhi ei ole ihana, niin sit on kyl päässä vikaa.

Tällä viikolla ei suinkaan ole ollut tehosoitossa Kemopetrolin uusin, aiemmin tänä vuonna julkaistu diskopaketti Teleport, vaan muutaman vuoden takainen Play For Me. Ja ennen kaikkea levyn nimibiisi. Kuuntele sinäkin, täällä klikkaat biisin nimeä niin lähtee heti soimaan (suosittelen täräyttämään bassot täysille).

Niin hyvä biisi, että eilen päästelin ilmoille pienen itkun tuon tahdissa. Tai pienen ja pienen.. vähän samanlaisen kuin Christina tossa Greyn anatomiassa olikseny viime- vai toissajaksossa. :D En edes yrittänyt pysäyttää sitä vollotusta, koska tällä kertaa henki kulki ja olo oli rauhallinen - sellainen kiitollinen hyvä hihityksensekainen itku. Että vaikka olen tässä saamarin graduahistusstressissä, mulla ei silti ole mitään hätää. Suureksi osaksi ihan siitä syystä, että heppu auttaa (todennäköisesti tietämättäänkin) mua pysymään tolpillani. Osuu siis täydellisesti juuri tähän elämänvaiheeseen tuo biisi. Ja elämänvaihehan tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, ettei graduahistusstressi voi kestää ikuisesti. Koska elämänvaihe on vain vaihe. Vaiheen loppumista odotellessa kuuntelen lisää Kemopetrolia. Ja itken jos itkettää. :)



Sunnuntai-illan ohjelmassa pyykinpesua ja graduttelua. Juon Viisasten teetä, yritys hyvä kymmenen.. :D