Eilen töistä lähtiessä (kello 19, toim. huom.) olin ihan valmista kauraa kotiin ja pehkuun, mutta onneksi jaksoin laahustaa balettitunnille. Alkutunnin epätoivoroikkumahalösähdykset jäivät unholaan, kun siirryttiin keskilattialle kikkailemaan: tangossa niin kovin vaikealta tuntuneisiin fouettéisiin löytyi hyppynä ihan toisenlaista järkeä, ja sissonne-tombéissa äkkäsin opettajan suosiollisella avustuksella, että paikalleen jämähtämisen tunne johtuu siitä, etten uskalla kaatua tarpeeksi jalan yli. Liikettä ja riskiä, nainen!

Ja sitte me vedettiin kärkitossut jalkaan. Ja sitte mää liihottelin tikutikutiku! Se viikon takainen nilkkamuljahdusongelma oli yhtäkkiä kuin muisto vain! Tosin tällä kertaa ei sahattukaan salia eestaas, vaan tehtiin vain pientä nättiä ympyrää. Mutta silti - jotain kai hiffasin, kun kert pysyin tolpillani! :D

Ainakin sen verran olin huomaavinani, että ennen olen tainnut koittaa harppoa turhan suuria askelia: nyt keskityin pieneen napakkaan hallittuun liikkeeseen, ja tuntui heti ihan erilaiselta. Korjattavaa on toki kamalasti, mutta askel oikeaan suuntaan tämäkin. Ja hei, peiliin vilkaistessa oikein säikähdin, kun näytin ohimenevän hetken ihan ballerinalta! :O

Opettaja alleviivasi eilen koko tunnin ajan ylösvedon ja häntäluun alle kääntämisen tärkeyttä. Kui sattuski - käsittelyssä siis juuri mun perustavanlaatuisimmat ongelmat. Jo silloin pienenä tyttönä meni hermot, kun tuskaisesta puurtamisesta ei tuntunut olevan mitään hyötyä: mulla on pitkät jalat, korkealle ulottuva ankkapylly ja notkoselkä vielä kaupan päälle. Töitä paiskin, mutta ruumiinrakennetta on valitettavasti vähän vaikea muuttaa.

Ja sitte kun pitäis mennä nättiin arabeskiin, lantiosta kallistaminen tarkoittaa mahan pullauttamista ulos eikä asento näytä varsinaisesti ihan samalta kuin tuossa kuvassa. :D