Kollega: Ça va?
Duussi: Ça va, ça va.
Joukkuekaveri: Tekee muuten kunnolle tosi hyvää tää hullu kisatreenaaminen, multa on jo lähteny kaikki ylimääräset vatsasta ja pyllystä! Mää niinku syön ihan normaalisti, mut tulee vaan liikuttua niin paljon et laihtuu!
Duussi: Aiku kiva!
No eiku on tietysti kiva mennä. :) Mut tää tilanne on mulle oikeasti vaikea. Ja kamulukijat tietää, etten mäkään mikään kovin valtaisa pyörylä ole, joten siitä voi päätellä joukkueen keskimääräisen sutjakkuuden. Ne on oikeesti aika järjettömän upeita mimmejä kaikki.
Amnestyn feissari: Hei, oletko kiinnostunut ihmisoikeuksista?
Duussi: Mmhööhjoo mut mullon jo toi griinpiis ja nyt ois kiire syömäänki moi.
Itse asiassa kyllä jäinkin tulomatkalla toviksi rupattelemaan sen Amnestyn pojan kanssa. Vitsi miten jostakusta oikeen huokuu semmonen rauhallisuus ja "minä olen valoisa ihminen ja teen oman pienen osani hyvää tässä kylmässä maailmassa". Propsit sille, mutta feissaus on silti (takuulla useammankin suomalaisen mielestä) jokseenkin luotaantyöntävä tapa parantaa maailmaa.
Duussi: Ça va, ça va.
Mitä olisi pitänyt vastata: No kuule ei sava. Kauhee stressi tosta gradusta ja jatkoviranhausta ja mitään en oo tänäänkään saanu tehtyä kun opiskelijoihin on iskeny kevätpörriäinen ja koko ajan on joku ovella etsimässä suuntaa elämälleen. Tietysti tykkään auttaa ja teenpähän jotain palkkani eteen, mut gradu! Grradu! Grrr!
Joukkuekaveri: Tekee muuten kunnolle tosi hyvää tää hullu kisatreenaaminen, multa on jo lähteny kaikki ylimääräset vatsasta ja pyllystä! Mää niinku syön ihan normaalisti, mut tulee vaan liikuttua niin paljon et laihtuu!
Duussi: Aiku kiva!
Mitä olisi pitänyt vastata: Good for you, mutta eipä sulla mun nähdäkseni mitään ylimääräistä missään ollut alunperinkään. Ja aattele vähän, vaikka mää tästä laihtuisin kymmenen kiloa niin oisin silti isompi kuin te kaikki viis muuta yhteensä. Ni että hei tosi kiva mennä porukalla ulos syömään lauantaina!
No eiku on tietysti kiva mennä. :) Mut tää tilanne on mulle oikeasti vaikea. Ja kamulukijat tietää, etten mäkään mikään kovin valtaisa pyörylä ole, joten siitä voi päätellä joukkueen keskimääräisen sutjakkuuden. Ne on oikeesti aika järjettömän upeita mimmejä kaikki.
Amnestyn feissari: Hei, oletko kiinnostunut ihmisoikeuksista?
Duussi: Mmhööhjoo mut mullon jo toi griinpiis ja nyt ois kiire syömäänki moi.
Mitä olisi pitänyt vastata: No kuka nyt muka ei olis kiinnostunut ihmisoikeuksista? Toi teidän kysymyksenasettelu on vähän hölmö, okei herättää varmasti jonkun ajattelemaan että voisko itsekin tehdä jotain asioiden hyväksi, mutta vähän semmonen syyllistävä otehan tossa on. Ja yliopiston nurkiltako te meinaatte saada uusia jäseniä? Opiskelijat varmaan oliskin kiinnostuneita teidän toiminnasta, mut eihän niillä oo varaa tommosiin lahjotuksiin ku pitää saada Sedulassa viikonloppuna kaliaa.
Itse asiassa kyllä jäinkin tulomatkalla toviksi rupattelemaan sen Amnestyn pojan kanssa. Vitsi miten jostakusta oikeen huokuu semmonen rauhallisuus ja "minä olen valoisa ihminen ja teen oman pienen osani hyvää tässä kylmässä maailmassa". Propsit sille, mutta feissaus on silti (takuulla useammankin suomalaisen mielestä) jokseenkin luotaantyöntävä tapa parantaa maailmaa.
