Ilmassa liikkuu näinä päivinä sateisuuden lisäksi tulevaisuuspohdintoja. Hakemus jatkovuotta varten on siis jätetty, mahdollisuudet lienevät jotakuinkin fiftififti - mutta jännästi mieli on jo itsekseen kääntynyt siihen suuntaan, että matka vie syksyn tullen yliopistolta poispäin. Paitsi työn loppumisen, myös valmistumisen takia. Eikä se yhtäkkiä tunnukaan niin mahdottomalta ajatukselta.
Kun oon tässä miettiny sellastakin, että olisko musta muka edes väitöskirjan vääntäjäksi. Gradupainin niskalenkeissä pyristellessä on noussut usein mieleen taannoisen tieteellisen kirjoittamisen kurssin heti ensimmäisen tunnin suurin anti, tutkimuksen spiraalimaisen rakenteen ymmärtäminen - tutkimuksen teko on syklinen, vaiheittainen, päättymätön(!) prosessi, joka ohjaa harkitsemaan jo tehtyjä valintoja yhä uudelleen. Ja mää kun en sellasta oikeestaan kestä. :D Järjestelmällisenä ja suoraviivaisena luonteena tykkään nimittäin siitä, että asiat tehdään selkeästi yks kerrallaan, paperit siirretään tekemättömien pinosta tehtyjen pinoon ja that's it. Että ei koko ajan seilata edestakas valmiin ja keskeneräisen välillä.
Tästä saattaisi joku huomauttaa, että miten mä sitten kääntäjänä kuvittelen pärjääväni - onhan siinäkin omalla tavallaan kyse kokonaisuuksien ja niiden osien suhteiden hahmottamisesta, ei sitäkään voi tehdä järjestyksessä pala kerrallaan alusta loppuun katsomatta kertaakaan taakseen. Mut se nyt vaan on ihan eri asia, käännösprosessissa tapahtuva pohdiskelu on mulle paljon luontevampaa. Kun siinä on se alkuteksti aina olemassa valmiina pohjana omille ratkaisuille. Vaikea selittää.. mutta sitä en lähtisi kyseenalaistamaan, etteikö kääntäminen olisi mun juttu.
On siis paljon mahdollista, että heinäkuun alussa huomaan olevani työtön gradunviimeistelijä, jonka työsopimus ja sitä myöten turvallinen ihana kuukausipalkka katkeaa elokuussa. Ei kaikkein herkullisin ajatus, mutten vaivu epätoivoon - eilen törmäsin salilla entiseen pomooni, joka vakuutti, että olen niin halutessani lämpimästi tervetullut takaisin kerrossiivoojien iloiseen joukkoon. :D Toki FM-paperit kädessä ja kansitettu gradu kainalossa olis ihan kiva tehdä jotain sellaista, minkä todella kokee omakseen ja minkä eteen on korkeakoulututkinnon urakoinut.. mutta toistaiseksi olen hakenut vasta yhtä oman alan paikkaa, aivokapasiteetti ei gradun viime pyörteissä riitä aktiivisen työnmetsästyksen aloittamiseen. Yhtenä vaihtoehtona mielessä siintelee edelleen oman toiminimen perustaminen - etenkin nyt, kun ikätoverini Anne, uusi idolini :D, on esimerkillään osoittanut että tekstityshommiakin voi silviisiin saada ihan oikeasti.
Kävi miten kävi, vielä pari viikkoa nautin virkanaikkostelusta mukavassa työhuoneessani. :)
PS. Voitte sit muistuttaa mua tän merkinnän toiveikkuudesta ja seesteisyydestä, kun seuraavan kerran itken että elämä murjoo ja töitä ei löydy ja oon epäonnistunut paska. :D
Kun oon tässä miettiny sellastakin, että olisko musta muka edes väitöskirjan vääntäjäksi. Gradupainin niskalenkeissä pyristellessä on noussut usein mieleen taannoisen tieteellisen kirjoittamisen kurssin heti ensimmäisen tunnin suurin anti, tutkimuksen spiraalimaisen rakenteen ymmärtäminen - tutkimuksen teko on syklinen, vaiheittainen, päättymätön(!) prosessi, joka ohjaa harkitsemaan jo tehtyjä valintoja yhä uudelleen. Ja mää kun en sellasta oikeestaan kestä. :D Järjestelmällisenä ja suoraviivaisena luonteena tykkään nimittäin siitä, että asiat tehdään selkeästi yks kerrallaan, paperit siirretään tekemättömien pinosta tehtyjen pinoon ja that's it. Että ei koko ajan seilata edestakas valmiin ja keskeneräisen välillä.
Tästä saattaisi joku huomauttaa, että miten mä sitten kääntäjänä kuvittelen pärjääväni - onhan siinäkin omalla tavallaan kyse kokonaisuuksien ja niiden osien suhteiden hahmottamisesta, ei sitäkään voi tehdä järjestyksessä pala kerrallaan alusta loppuun katsomatta kertaakaan taakseen. Mut se nyt vaan on ihan eri asia, käännösprosessissa tapahtuva pohdiskelu on mulle paljon luontevampaa. Kun siinä on se alkuteksti aina olemassa valmiina pohjana omille ratkaisuille. Vaikea selittää.. mutta sitä en lähtisi kyseenalaistamaan, etteikö kääntäminen olisi mun juttu.
On siis paljon mahdollista, että heinäkuun alussa huomaan olevani työtön gradunviimeistelijä, jonka työsopimus ja sitä myöten turvallinen ihana kuukausipalkka katkeaa elokuussa. Ei kaikkein herkullisin ajatus, mutten vaivu epätoivoon - eilen törmäsin salilla entiseen pomooni, joka vakuutti, että olen niin halutessani lämpimästi tervetullut takaisin kerrossiivoojien iloiseen joukkoon. :D Toki FM-paperit kädessä ja kansitettu gradu kainalossa olis ihan kiva tehdä jotain sellaista, minkä todella kokee omakseen ja minkä eteen on korkeakoulututkinnon urakoinut.. mutta toistaiseksi olen hakenut vasta yhtä oman alan paikkaa, aivokapasiteetti ei gradun viime pyörteissä riitä aktiivisen työnmetsästyksen aloittamiseen. Yhtenä vaihtoehtona mielessä siintelee edelleen oman toiminimen perustaminen - etenkin nyt, kun ikätoverini Anne, uusi idolini :D, on esimerkillään osoittanut että tekstityshommiakin voi silviisiin saada ihan oikeasti.
Kävi miten kävi, vielä pari viikkoa nautin virkanaikkostelusta mukavassa työhuoneessani. :)
PS. Voitte sit muistuttaa mua tän merkinnän toiveikkuudesta ja seesteisyydestä, kun seuraavan kerran itken että elämä murjoo ja töitä ei löydy ja oon epäonnistunut paska. :D
