Eiku Babel. Käytiin tänään äitin kanssa joululahjalipuilla katsomassa. Liityn kehujien joukkoon: hieno elokuva. Hieno kuvaus, hieno ääniraita, hieno rakenne, hienot näyttelijät tulkitsemassa päähenkilöitä joiden jokaisen puolelle ainakin minä katsojana huomasin asettuvani, hieno mukaansatempaavuuden aste kun pitkä elokuva meni hujauksessa ja kaikilla kohtauksilla oli paikkansa.

Ihmiskohtaloita, kohtaamisia ja eroamisia, hyvää ja pahaa ja niiden rajankäyntiä, kulttuureja ja asenteita, ääntä ja hiljaisuutta, kommunikaatiota ja sen puutetta, itkua ja naurua - jälkimmäistä tosin vain hitusen verran ja vain vahvistamassa katsojan varmuutta siitä, että kohta taas käy jollekulle pahemmin kuin huonosti.

Mutta ehkä hitunen toivonripaustakin joidenkin kohdalla. Ainakin sen verran, että kaiken rankan ja vaikean keskeltä mulle jäi mieleen yksi ilahdutus elokuvan rytmikkäästä hääkohtauksesta. Pyhpah sille meikäläiselle tavalle, että hääkakkua leikataan kieli keskellä suuta jännittäen kumpi ehtii polkaista kaapin paikan määräysvallan. Jos mää joskus meen häähän niin teen niinku kunnon meksikolais- morsian ainakin - haukkaan kaakusta palan ilman käsiä! Hauks ja naama kermavaahtoon! Parasta!

Jos milloinkaan kohdallesi osuu ylimääräiset kaksi ja puoli tuntia, suosittelen käyttämään sen Babelin katsomiseen. Oma ja toisten elämä on kaikessa sattumanvaraisuudessaan aika kallisarvoinen juttu.