Toissailtana pääsin kokeilemaan Wiitä ekan kerran, kahdestaan skabattiin kahdella ohjaimella. Hihnat ranteiden ympärille ja huitomaan! Parhaimmillaan aivan hysteerisen hauskaa! Keilatessa juhlittiin kaatoa aina kuin suurempaakin onnistumista, pesäpallossa ei osuttu kumpikaan toistemme syöttöihin, golffi lähti heti sujumaan multa kuin vanhalta tekijältä (kuinkas muutenkaan, vanha GP:läinen). Lehmärallissa unohdin jarruttaa ja kaahasin suin päin radan reunoja, kalojen onkiminen lammikosta ei sekään sujunut ihan niin kuin oli tarkoitus. Ihan pirun hauskaa, vaikkei yhtään osaisikaan!

Ikinä en ole pelikonsolien perään ollut, mutta tämä on kyllä jotain aivan muuta. Mahtava vehje.

Eilisen illan vietin kurnuttavassa seurassa Sammakon pikkujouluhipandereissa. Tyttöin kanssa puitiin yliopistokuviot poikki ja pinoon, äiti kantoi mulle jääkaapista (itse sinne sopimuksilla hommaamiaan) siidereitä, loppuillasta löysin itseni Artturista tanssimasta ja kuuntelemasta hyvin humalaista runoutta (toivoin koko ajan, että metrin päässä istunut Otto olisi hänkin mennyt ja tarttunut mikkiin, toiveeksi jäi).

Ja niin. Luotan siihen, että ongelmani nimeltä humalaisen rakkaan äidin sietämättömyys on tuttu myös muille tyttärille, kenties sama pätee myös iseihin ja poikiin. On vaikea pukea sanoiksi sitä hermostusta ja ahdistusta.. ja kun muut eivät tietenkään näe tilannetta yhtään samalla tavalla, mitenkään häiritsevänä. Ehkä se on sitäkin, kun pelkää itse olevansa kännissä samanlainen. Puhuvansa samalla tavalla ylidramaattisesti syvällistä hölönpölöä. Ääh.

Arvon tässä lounasvaihtoehtoja, käviskö yliopiston ruokalassa syömässä pastaa vai hakisko akateemiselta Heseltä hamburilaisen. Ihan kuin ois vähän rapula. Ja minä kun kuuliaisena tulin töihin vielä viimeiset kokonaisuusmerkinnät ja kurssiarvosanat laittamaan ja laatukäsikirjat kirjoittamaan, niin höhöö eihän täällä ees oo ketään muita! Taidanpa siis lähteä joulunviettoon kohta itsekin, lähtekää tekin! :)