Pää vähän vielä pyörällä Helsingistä. Olikin letkoisa mutta tavallista aktiivisempi kesälomareissu! Ystävän ison vauvavatsan ihastelua (ihmeellinen on elämä!), harvinaisen huonosti nukuttu yö Vallilassa jo viime viikonloppuna tutuksi tulleella hulppeella TV-Shop-ilmapatjalla (vaikea nukkua, kun heppu ei ollutkaan vieressä ja kun vatsa kramppaa - ei siis ole mulla pulla uunissa!) matkantaittoa raitio- vaunuilla (oispa Turussakin vielä kiskot!), tutustumista paikalliseen omaa tuttua vastaavaan arkeen yliopistoruokalassa ja Motivuksessa (pääsin tekemään eka kertaa uutta pumppiohjelmaa, tilitystä seurannee later on!), Espan kioskista maailman isoin vaniljapehmis omenaraidalla (kesäinen uutuus!), visiitti kamujen luksuhtavaan lukaaliin Ullanlinnassa (Pietarinkadun Oilers gougou!).

Mutta mikä jäi mainitsematta? No se keikka. Siitä vasta pyörällä oonkin! Ja siitä, että samalla tapasin myös ensimmäistä kertaa vain blogien kautta tuttuja ihmisiä - Saara ja Antti olivat lyhyehkön jutustelun perusteella kyllä just sellaset ja just niin kivat kuin arvasinkin! Eikä ees pelottanu kovasti! :) Seuraavat kuvalinkitkin sitten muuten Antilta.

Taitava bändi. Soitto soi hiusverhon takaa mallikkaasti - ja hyvin pitkälti livenäkin yksi yhteen levysoiton kanssa, mikä kieltämättä toimii tällaisen perusrokkibändin kohdalla (vrt. esim. Nytissäkin soimattu DJBB:n keikkakikkailu). Eikä vähiten taitava ole tuo orkesterin laulaja. Kaaleppi vetää lavalla sellaisella sykkeellä, että alta pois tai mieluummin, öh, alle, eeh. Ääni on livenäkin yksi valtakunnan hienoimpia vähään aikaan, mitä nyt korkealta laulaminen kuulostaa luonnollisesti paremmalta hiotumpana versiona levyllä. Mutta muuten! Myös pieni puhtauspoliisi sisälläni hykertelee tyytyväisenä, virekin siis kohdillaan. Vielä kun saisi luovuttua niistä parista vähän väsyneestä rokkielkeestään (yleisön laulatus turhan aikaisin, koomiset käsimerkit) niin olis nappi keulakuva napille ryhmälle. Vaikka mitäpä tässä turhia arvostelemaan - siinä kohtaa, kun sieltä lavalta kuului laulua että Nothing can take it away, who could take me? niin olin sillai niinku et no jos mää sit vaikka tän kerran sunkaa lähtisin. :D

Kuvaajat katsoivat shouta huomattavasti edempää kuin missä itse olin - tapana on keikalla kuin keikalla parkkeerata mikserilooshin etuliepeille (luonnollisesti paras kuuluvuus ja yleensä myös kokonaisvaltainen näkyvyys). Vieruskavereina sarja paikallaan kädet puuskassa jäkittäviä kredibiliteetissään hellyyttäviä rokki- poliiseja, joista suinkaan vähäisimpänä ei ollut oma keikkaseurani, taisi siltäkin parit aplodit silti irrota. :D Koko levy käytiin uskollisesti läpi shufflella, bonuksena yksi uusi biisi ja cover-veto: yllätyspyllätys, tsiljoonien Cohenin jälkeen yrittämä upea Hallelujah, tällä kertaa ihan arvostettavan antaumuksellisena mies ja kitara -versiona. Samassa rauhallispätkässä kuultiin myös levyn henkilökohtaisimmalta vaikuttava biisi M. "Nyt tulee tää keikan pakollinen lässytysosio - ja niille joiden mielestä tää on tähänkin asti ollut lässytystä niin voivoi." :D

Tällä hetkellä koko levyn hurauttavin yksittäinen kohtakin hurautti livenä ihan yhtä lailla. Kylmät väreet vähän siellä [9]:n lopussa kun nousee ja särähtää uaaah.