Jäähyväiset (Marja-Leena Mikkola)

Vaikka et enää milloinkaan vierelläin kulje,
et säikkyvää kättäni käteesi sulje,
niin silti voin nimesi kuiskata yöhön
sinut uniini kutsua voin.

Vie maailman lävitse tie kamppailuiden,
se erottaa meidät, vaan joukossa muiden
voin milloin vain tahdon taas kanssasi käydä
unen pimeillä kujilla näin.

Ja kauniimmin laulavat linnut,
huokaavat tuulet,
ja kauniimmin juoksevat virrat
unen maiseman kätköissä näin,
unen maiseman kätköissä näin.

Voin unohtaa kasvot ja silmien katseen,
ei sydämes suuri lyö rintaani vasten,
voin unohtaa kätesi kosketuksenkin
sen unissa takaisin saan.

Sä vaikka et milloinkaan luokseni palaa,
voin rakastaa sinua kuitenkin salaa.
Ei kuolemakaan meitä seurata voi
unen pimeillä kujilla näin.

Ja kauniimmin laulavat linnut,
huokaavat tuulet
ja iäti juoksevat virrat
unen maiseman kätköissä näin,
unen maiseman kätköissä näin.